Danny ponnisti tähteyteen ilman isän tukea: "Kannoin vastuuta perheen elättämisestä"
Isättömän lapsuuden kokenut nuorimies löysi esiintyjän ammattiin tarvittavan itsevarmuuden luotettavien mentoreiden kautta.
Viihteen legendasta, Dannysta, kertova dokumenttielokuva saa ensi-iltansa 18. marraskuuta. Artistin ura alkoi jo 1960-luvulla, jolloin ajan tähdet loivat omintakeisesti nuorisokulttuurin Suomeen. Hän oli keskushahmo, jonka ympärille alkoi rakentua kotimainen show-kulttuuri. Sakari Saksan ohjaama Danny-dokumentti kertoo, miten pioneerityön ansiosta tangokansa löysi lopulta myös nuorisomusiikin, rock n' rollin ja iskelmän.
Danny kertoo olevansa ylpeä Saksan määrätietoisuudesta, jolla hän on työstänyt dokumenttielokuvaa. Rahoittajat pitivät dokumenttia Danny-promootioelokuvana, minkä vuoksi Saksa joutui toteuttamaan koko projektin ilman apurahoja.
- Oli hienoa, että hän siitä huolimatta halusi tehdä minusta musiikintekijänä dokumentin. En ole ollut mitenkään dokumentin teossa mukana, muuta kuin antanut arkistomateriaalia hänen käyttöönsä ja tehnyt toivomiaan haastatteluja. Tämä on ollut Saksan ja hänen työtyhmänsä oma projekti. Saksa ei tiennyt projektia aloittaessaan, ettei hän saa dokumenttiin rahoitusta. Ihmiset olettivat, että kyseessä on Dannyn PR-elokuva, ja tästä väärinkäsityksestä johtuen hän joutui aika koville. Nostan hänen määrätietoisuudelleen hattua, sanoo Iso D.
74-vuotias artisti kokee dokumentin suureksi kunnianosoitukseksi myös yhteistyökumppaneilleen.
- Elokuvaprojekti on hieno kunnianosoitus etenkin silloin, kun tekijän ja kohteen välillä vallitsee kunnioitus ja luottamus, eikä tehdä mitään häpäisyelokuvia. Sellaisiakin elokuvia on Suomessa ilmestynyt, joissa päähenkilö ei ole esitetty kovin myönteisessä valossa, kuten vaikka taannoin valmistunut fiktiivinen Matti-elokuva, huomauttaa laulaja.
Tällä hetkellä tunnutaan elävän kotimaisten musiikkiaiheisten elokuvien kulta aikaa. Apulannan tarinan kertova Teit meistä kauniin -elokuva on herättänyt paljon kiinnostusta mediassa, ja Danny-dokumentin lisäksi pian tulee ensi-iltaan suomirock-historiaa valottava EPUT-elokuva. Tämän lisäksi Kari Tapion elämästä ollaan puuhaamassa kokoillan fiktiivista elokuvaa.
Danny kertoo keskustelleensa mahdollisuudesta tehdä tulevaisuudessa fiktiivinen Danny-elokuva. Sekin optio on ilmassa, että Danny-dokumentti saa vielä jatkoa, koska musiikkineuvoksen elämäntarinassa riittää käsiteltävää, eikä läheskään kaikkea saatu mahtumaan alle kahden tunnin elokuvaan. Danny tuumaa, että esimerkiksi hänen Kiinan, Japanin ja Englannin reissuistaan ja D-tuotannon kautta syntyneistä artisteista ja viihteen muutoksista riittäisi dokumentoitavaa.
- Mukana on ollut vuosien saatossa monia taiteilijoita, jotka tulivat meidän kauttamme esille. Jos mietitään alaa taloudelliselta kannalta, niin meillä oli 360 viihteentekijää, jotka keikkailivat ahkerasti Suomessa. Sinä aikana levy-yhtiöt myivät koko ajan levyjä. Jos niitä tuottoja aletaan muuttamaan rahaksi, niin sen aikainen nuoriso sai aikaan huikeita summia. Tätä uraa ja ammattia voi lähestyä monelta eri kannalta.
"Laulajan ammatti on yksi maailman vaikeimmista"
Danny-dokumentissa legenda sanoo ääneen ajatuksensa, jonka mukaan elinikäinen artistin ura on yksi vaikeimmista ammateista, jonka voi saavuttaa ja elää läpi. Hän kertoo Iskelmän haastattelussa perustelunsa ajatukseen.
- Voit itse yrittää tehdä vaikka kuinka hyvin, mutta ratkaisevaa on se, miten yleisö reagoi. Jos mietit maailman showbisnes-historiaa, niin Elvis Presley teki 25 vuotta musiikkia, kunnes kuoli. Hän ahkeroi alalla kuolemaansa asti. ABBA teki 10 vuotta ja The Beatles teki 10 vuotta. Tämä ala on niin rankka ja uusiutumista vaativa, etteivät esiintyjät kestä tätä ikuista uusiutumista ja painetta, toteaa Iso-D.
- Artistien on vaikeaa tiedostaa ja hyväksyä se, ettei aina pysty uudistumaan. Ja vaikka pystyisi, se ei aina miellytä yleisöä. Tämä ala on kuin labyrintti, jossa mennään hyvällä onnella hyvien yhteistyökumppaneiden kanssa. Kaiken pitää perustua totuuteen ja tosi yrittämiseen. Sekin peruste on, että jos tämä ei olisi yksi maailman vaikeimmista ammateista, niin alallamme olisi enemmän ihmisiä mukana, koska ala on niin mielenkiintoinen ja näyttää ulkoapäin niin kiinnostavalta, hän sanoo.
- Tämä ala on tuottanut vaikka kuinka paljon lannistuneita ihmisiä, kuolleita ihmisiä ja alkoholisoituneita ihmisiä, koska meihin artisteihin iskee riittämättömyyden tunne hyvin helposti, ja koemme, ettemme riitä kaikkeen siihen, mihin haluamme riittää. Tämä on yksi niistä ongelmista, joka tekevät ammatista äärettömän kuluttavan ja vaikean.
Danny puhuu myös suoraan alan narsistisuudesta, joka koskettaa lähes joka ikistä artistia. Ainoa tapa, jolla hän kertoo päässeensä tästä narsistisuudesta pois on, kiinnittää enemmän huomiota ympärillä oleviin tapahtumiin, ihmisiin ja itseä kehittäviin asioihin.
"Olin nuorena arka kuin hapera haavanlehti"
Dokumenttielokuvassa näytetään palasia Dannyn elämäntarinasta, ja siinä annetaan vihjettä siitä, miten artistista on tullut alallaan "isovelimäinen" hahmo. Artisti ajattelee saaneensa vastuullisuuteen alkusysäyksen lapsuuden hylkäämiskokemuksesta.
- Jos mietitään sen aikaista tilannetta, niin meitä on kaksi veljestä, nuorempi veljeni ja minä. Isämme lähtee Brasiliaan pariksi vuodeksi, emmekä tienneet silloin, miten pitkäksi aikaa. Äiti muutti jonkin ajan kuluttua Helsinkiin, ja me jäimme veljen kanssa kaksin, jolloin isoäiti ja pari tätiämme hoiti meitä, sanoo artisti.
- Se lapsuuden vaihe, jolloin piti mennä kouluun, oli hyvin turvaton myös veljelleni. Sen myötä minulla varmaasti syntyi se halu kantaa vastuuta läheisistä. Kannoin silloin pikkupoikana huolta veljestäni. Vähän sen jälkeen, kun olimme äidin kanssa asuneet Helsingissä, ja äiti otti avioeron, kannoin hänen kanssaan vastuuta perheen elättämisestä, jotta pystyimme maksamaan vuokran ja elämisen kulut. Uskon, että silloin minulle jäi päälle isoveli-vaihe, koska oma isä ei ollut mukana elämässämme.
Danny on voinut antaa nytkäyksen eteenpäin monelle uransa aikana. Hän sanoo, ettei ollut lapsena itsevarma, mutta on kasvanut menemällä sinnikkäästi eteenpäin ja löytämällä esikuvia ja oppi-isiä.
- Olin alkuaikoina hapera haavanlehti, eli arka nuori. Muutin Helsinkiin ja olin mukana Helsingin jengikulttuurissa, minkä jälkeen ajauduin tekemään show-bisnestä. Minulla oli hyvä tuuri, että sain olla itseäni viisaampien ihmisten kanssa tekemisissä, kuten Jaakko Salon, Algoth Niskan, Carl Hagforsin, Juha Vainion, Pertsa Reposen, Kassu Halosen tai Veikko Samulin. He olivat alansa parhaimmistoa ja opin heiltä, että tärkeintä, mitä voin tehdä, on hankkia tietoa ja käyttää sitä oikein perheeni ja yhteistyökumppaneideni hyväksi.
- Mentorini näyttivät minulle, mitä ehjällä itsetunnolla omaava ihminen voi saada aikaan muiden ihmisten parissa. Tein siis niin, että luin seitsemän vuotta aina auton takapenkillä keikkamatkoilla eri oppikirjoja. Yritin opiskella yritysjohtamista, taloutta, yhteiskuntaoppia, psykologiaa, elekieltä ja paljon muuta, kuin myös samalla show-käsikirjoitusten tekemistä.
Dannyn mielenkiinto omaa alaansa kohtaan on ajanut hänet tekemään laajempipohjaisen uran kuin moni muu suomalaislaulaja. Hän on ollut Solo ry:n, suomalaisten artistien ja muusikoiden yhdistyksen, puheenjohtajana 25 vuoden ajan, ja edesauttanut D-tuotannon kautta monen suomalaisen artistin uraa.
- D-tuotanto oli 1970-luvulla Suomen suurin ja yksi Skandinavian suurimmista ohjelmatoimistoista. Pääasiassa kollegat ovat sellaisia, että he esiintyvät keikoilla, tekevät levyjä ja näyttäytyvät televisiossa. Ehkä profiilini on siksi erilainen, että olen heittäytynyt moneen mukaan oppiakseni ja ymmärtääkseni enemmän työstäni.
"D-tuotannon toiminnan pienentyminen oli helpotus"
Ensimmäinen Timantin kova Danny Show lanseerattiin vuonna 1966. Produktiossa olivat mukana muun muassa Eero Raittinen, Anki Linqvist, The Boys -yhtye ja Antti Einiö. Danny kuvaa, miten porukasta hitsautui neljän kuukauden ja yli sadan keikan jälkeen eräänlainen perhe, joka ei halunnut erota toisistaan.
- Syksyllä 19. syyskuuta perustin D-tuotannon, koska edellinen työnantajamme ilmoitti, että he eivät voi myydä show'ta talvisaikaan. Halusin pyörittää tuotantoa ympärivuotisesti. Artistiporukka kasvoi nopeasti ja Raittisen ja Linqvistin lisäksi mukaan tulivat ajan kuluessa Katri Helena, Irina Milan, Päivi Paunu, Seppo Hovi, Kirka, Muska, Ami Aspelund, Kari Tapio... Myöhemmin Virve Rosti, Armi Aavikko, Susanna Heikki, Mira Sunnari, Johanna Pakonen ja monta muuta. Saimme silloin tässä äärettömän turvattomassa ammatissa turvaa ja tukea toisiltamme, kun pystyimme ystävinä juttelemaan asioista. Voihan sitä kutsua isoveli-toiminnaksi, mutta tärkeämpää oli, että pystyimme jakamaan ja ratkaisemaan yhteisiä ongelmia, kertoo Danny.
Tilanne muuttui hänen mukaansa vuonna 1974, koska keikkakulttuuri eli murrosta. Monet keikkapaikat lopettelivat toimintaansa. Osa esiintymisistä siirtyi ravintoloihin ja hintataso laski.
- Suomalainen suuri ikäryhmä siirtyi keikkapaikoilta ravintoloihin. Se tarkoitti merkittävää tanssipaikkojen katoamista. Kun aloitin urallani, oli toiminnassa 3000 tanssilavaa. Nyt niitä on enää parisataa. Työnantajapuoli kapeni ja niinä aikoina työn määrä väheni merkittävästi. Silloin määrätyt artistit kokivat, että oma tili pieneni ja heikkeni, ja he alkoivat perustaa omia yhtiöitään.
18. marraskuuta ensi-iltansa saavassa dokumentissa, kuten myös Dannyn äskettäin ilmestyneessä kirjassa Danny - Minulta sinulle -kirjassa, sivutaan D-tuotannon vaihetta, jolloin taiteilijaleirin intressit jakautuivat merkittävästi.
"Elin joitakin kuukausia tilanteessa, jossa ystäväni, nyt jo edesmennyt Kari Rosti orkesteristani, raportoi minulle, missä Brutus-leirin ajatukset aina kulloinkin kulkivat. Olin siis koko ajan tietoinen, mitä selkäni takana puuhattiin. Tätä oppositiota johti taiteilija, joka oli saanut itselleen hienon uran sooloartistina. Käsitin, että hänestä oli tullut minulle hyvä ystävä. Hän oli päättänyt kuitenkin toimia minua vastaan ja halusi salaa perustaa kilpailevan yhtiön, johon hän oli houkutellut mukaan monta D-tuotannon taiteilijaa ja myyjää. /.../ Sain tietää tästä "virallisesti" iltapäivälehtien lööpeistä, joissa kerrottiin, että "D-tuotanto hajoaa!"
Se, miten tämä seikkailu lopullisesti päättyi, selviää kirjasta. Danny itse toteaa tuota ajanjaksoa muistellessaan, että D-tuotanto oli niin iso ohjelmatoimisto, että siitä saattoikin pienentää hieman. Hän suhtautuu menneeseen tilanteeseen tyynesti.
- Jokaisella on oma nahka lähinnä ja lämpö tärkeää. He laskivat, että jos pistävät oman toimiston pystyyn, heille jää enemmän käteen. Osoittautui kuitenkin niin, ettei näin ollut. D-tuotantoon jäi sen verran hyvä joukkue, että olemme selvinneet 50 vuotta tällä alalla kaikesta huolimatta, toteaa Iso D.
Hän myöntää olleen tietynlainen helpotus, kun D-tuotannon työntekijämäärä väheni.
- Se oli niin vaativaa toimintaa ja työteliästä kautta myös henkilöstömäärällisesti. Meitä oli jo niin paljon, etten olisi pitkällä tähtäimellä jaksanut tehdä sekä artistityötä, että toimitusjohtajan työtä. Se oli helpotus minulle, että sain jatkaa artistityötä, eikä tarvinnut enää olla hallinnollinen johtaja, sanoo laulaja.
- Monet näistä artisteista, jotka rakensivat 1960-luvulla nuorisokulttuuria Suomessa, ovat edelleenkin alalla. Parasta D-tuotannossa oli se, että artistien yhteishengestä syntyi elinkeino.
Parasta pitkällä uralla
Danny hymyilee, ja toteaa, että suurin kunnianosoitus artistina on nähdä se, että ihmiset edelleen 50 vuoden artistiuran jälkeenkin löytävät tiensä hänen keikoilleen.
- Joku oli jossain vaiheessa laskenut, että jo kuutisen miljoonaa ihmistä on käynyt Dannyn keikoilla. Se lämmittää mieltä. Tuntuu, että olen tehnyt jotain olennaista oikein.
Danny-dokumenttielokuva on elokuvateattereissa 18. marraskuuta alkaen. Katso traileri alta.
Lue myös: Dokumenttielokuva ei kaunistele Dannyn elämäntarinaa: "En pelkää"
Lue myös: Danny: "Se on kovaa leikkiä, kun rakkaus ei menekään ohi"
