Hanna Pakarinen käännekohdastaan: "Elämässä ei ollut muuta kuin työ"
Laulaja Hanna Pakarisen arki pyöri parikymppisenä viihdealan ympärillä. Aikuiseksi hän kasvoi koko kansan tuntemana artistina.
Hanna Pakarisen nimi muistetaan kaikkialla Suomessa. Vuoden 2004 aikana kotimaisen television suurimmaksi ilmiöksi nousi Idols-laulukilpailu, jonka voitti sympaattinen trukkikuski Lappeenrannasta. 22-vuotias nainen, joka hymyili leveästi ja puhui mie-ja sie-kieltä. Ohjelman finaalilähetystä jännitti miljoona suomalaista, ja Pakarinen kajautti kovaa ja korkealta muiden kappaleiden muassa Tina Turnerin Simply the Best -klassikon.
Tuuletukset olivat hurjat ja tunne uskomaton, kun 431 000 suomalaista kertoi mielipiteensä, - ja Pakarinen voitti. Hän sai 60 prosenttia kaikista annetuista äänistä. Koko tilanne tuntuu artistista edelleen uskomattomalta, vaikka noista ajoista on aikaa 12 vuotta.
Sen verran Hannassa eli pikkukaupungin henki, että hänellä meni parisen vuotta aikaa, ennen kuin hän uskalsi sanoa ääneen voittaneensa. Pitkin TV-kilpailun kuvauksia päässä kulki sama nauha "älä putoa kisasta."
- Ajattelin koko ajan, etten saa pudota. Kunhan selviän seuraavasta äänestyksestä. En miettinyt, että haluan voittaa. Kun sitten selvisin finaalista voittajana, en halunnut sanoa, että voitin, koska mielsin sen lesoilemiseksi. Pelkäsin, että se viedään pois, jos kerskun liikaa, tunnustaa Hanna.
Pakarinen myöntää, että Idolsin myötä tuli paljon kaikkea - kerralla. Nuoren naisen pää ei kuitenkaan mennyt niin pyörälle kuin olisi voinut luulla.
- Olen aika hyvä sulkemaan muut asiat pois. Osaan rakentaa sellaisen kuplan, jossa on hyvä olla. Tuossakin se auttoi. Kilpailun aikana soitin äidille kotiin ja selitin ohjelman kuvauksista asioita. Äidin piti oikein muistuttaa, että joo, me nähtiin se telkkarista, laulaja nauraa.
- Opin myös sen ihan varhaisessa vaiheessa, ettei kannata lukea itsestään mitään juttuja. Olin semifinaalivaiheessa, kun erehdyin lukemaan itsestäni jonkun kamalan jutun. Tein päätöksen, etten lue enää itsestäni kertovia juttuja ja se pitää edelleenkin kutinsa. Olen kuullut, että jotkut kiusaavat itseään lukemalla itsestään kaikkea pahaa. En googleta itseäni koskaan. Luulen, että siten olen selvinnyt hyvin tähän päivään asti.
"Minusta yritettiin saada asioita irti"
Ensimmäisen Idols-kauden julkisuuskarusellista on kirjoitettu paljon jälkikäteen ja asiaa on muisteltu artistien taholta. Hanna Pakarisesta tuli kilpakumppaniensa Jani Wickholmin ja Antti Tuiskun kanssa ilmiöitä, ja Suomessa koettiin fanihysteriaa. Hanna todisti aitiopaikalta, miten ohjelman suosio räjähti kattoon melkein "yhdessä yössä".
- Ekalla kaudella Idolsissa oli vain viisi finaalia suorassa lähetyksessä. Silloin mediakaan ei tajunnut olla mukana ensimmäisessä. Ekassa finaalissa oli kaksi median edustajaa paikalla. Viiden viikon päästä paikalla olivat kaikki valtakunnan mediat ja pikkulehdet. Siitä kasvoi lyhyessä ajassa massiivinen juttu, sanoo Pakarinen.
Vaikeudet alkoivatkin vasta voiton jälkeen. Sen jälkeen piti alkaa tosissaan miettiä, mitä hän halusi elämältään. Alkuperäinen ajatus oli ollut osallistua kilpailuun ja saada työ sen kautta.
- Jälkikäteen olisi kiva jutella ihmisten kanssa, että miten he kokivat sen. Minun näkökulmasta näytti, että he tekivät kaikkensa, jotta saisivat minusta asioita irti. Minulla oli välillä vain tyhjä blanco ajatus, etten tiennyt yhtään, että mitä haluan, hymyilee Hanna.
Kesällä laulaja teki Mitä tuli tehtyä -livelähetyksiä Facebookissa, jossa syväluotasi faneilleen omaa uraansa ja sen vaiheita.
- Pakko nostaa hattua, kun Kallosen Asko toimi silloin A&R:nä ja Mikkosen Nanna teki minun promoani. Minua ei painostettu millään tavalla - se on varmasti ollut heille aika raskasta. Minä olin vaan, että "en mie tiijä, en mie tiijä", ja he miettivät sitä, että olin Idols-voittaja, ja se levy on tehtävä pian. Meni kuitenkin puoli vuotta, että se julkaistiin. Siinä mielessä se meni aika hyvin.
Pakarinen kertoo ymmärtävänsä sitä, että levyt täytyi saada nopeasti ulos Idols-voiton jälkeen.
- Jälkikäteen voin sanoa, että se kevät oli raskas. Silloinhan kaikki on vain kivaa ja helppoa, etkä voi silloin sanoa, että se on raskasta. Oli vaikea ymmärtää, että teen laulajan työtä. Olin tehnyt duunarina fyysistä työtä ja tottunut selkeisiin työaikoihin. Siihen meni 2-3 vuotta, kun tajusin, ettei minulla olekaan pomoa. Vuosien varrella on ollut iso juttu opetella elämään epävarmuuden kanssa ja käyttää sitä voimavaraksi.
Uusi levy pakotti pysähtymään
Vuosi 2016. Laulajalta on julkaistu tähän mennessä kuusi albumia, joista neljä on englanninkielisiä, ja kaksi suomenkielistä levyä täynnä omia sanoituksia. Uusin 9. syyskuuta julkaistu albumi Synnyin, elän, kuolen on jotain ihan muuta. Pakarinen on levyttänyt albumillisen Carolan musiikkia, ja on siitä innoissaan.
- Olen odottanut jotain, mutta en tiedä mitä. Uusi levy on pakottanut minut pysähtymään ja katsomaan eteenpäin. Olen selkeästi risteyskohdassa tämän albumin kanssa. Sekin, ettei se ole minun omaa musiikkia, vaan Carolan klassikoita. Ikä tuo tullessaan asioita. Nämä kappaleet, joita nyt laulan - en olisi ikinä voinut tehdä tätä levyä viisi vuotta sitten. Saatika kymmenen vuotta sitten, Hanna tuumaa.
- Jotain kuitenkin loksahti paikoilleen viime keväänä ja kesällä kun olimme keikoilla esittäneet noita Carolan kappaleita. Biisit ovat yli 40 vuotta vanhoja. Yleisössä on yli 50-60-vuotiaiden jengi, joille tämä musiikki on pyhää. Olen jännittänyt miten he ottavat sen vastaan. On ollut upeaa, että he ovat antaneet sille siunauksensa, että saan laulaa näitä kappaleita. En ole vanha, mutta minulla on sen verran elämää takana, että tulkintani on uskottava.
Pakarinen uskoo siihen, että ainoa pysyvä asia on muutos - ja siksi onkin tärkeää katsoa eteenpäin. Uralla tapahtuneet muutokset ovat olleet asioita, joihin hän on kasvanut, ja jotka ovat tuntuneet siinä hetkessä hyvältä. Hanna kertoo luottavansa intuitioonsa - mitään asiaa ei voi tehdä pelkästään rahan takia. Pyyntöjä ja ehdotuksia on tullut, mutta Hanna on antanut piu paut asioille, jotka eivät ole tuntuneet oikeilta.
35-vuotiaana hänestä tuntuu vihdoin, että hän on astumassa omiin saappaisiinsa. Epäolennaisuudet ovat karsiutuneet elämän ympäriltä pois, ja jäljellä on asioita, jotka sinne oikeasti kuuluvat.
- Ainoa paikka, jossa todella tunnen olevani täysin itsevarma ja tyytyväinen on lava. Tietenkin pelkään keikkoja ja pelkään sinne menoa. Mietin nytkin kun on keikkoja tulossa, etukäteen, ettei kukaan kuitenkaan tule paikalle ja keikat menevät päin helvettiä. Tiedän kuitenkin, että kun menen lavalle, niin siellä on täysin hyvä olla. Kyse ei ole edes lavasta, vaan siitä että saan laulaa, virnistää artisti.
- Teini-ikäisenä tein sitä, että kun oli paha olla, polkaisin pyörällä Lauritsalan työväen talolle, minne isällä oli avaimet. Siellä ei ollut päiväsaikaan ketään. Se oli 100 vuotta vanha iso puurakennus. Menin aina sinne yksin laulamaan. Lauloin vain siellä kolme tuntia yksin täysillä. Minulla meni monta vuotta tätä työtä tehdessä ennen kuin tajusin, että se on tärkeintä. Minun ei pitäisi pitää keikkataukoa, vaikka olen niitä hölmönä pitänyt. Duokeikoilla käyminenkin satunnaisesti riittää. On pakko saada laulaa.
"Baarissa 14-vuotiaasta asti - ilman papereita"
Kun Hanna nyt katsoo Idols-aikaansa taaksepäin, sanoo kuvitelleensa olleensa valmiimpi.
- Kyllähän minä silloin nuori olin. Elämä meni silloin todella urakeskeiseksi. Siinä joutui oikeasti kasvamaan aikuiseksi. Tällä alalla koko elämä ja ystäväpiirit tulevat helposti työympäristöstä. Tavallaan elämässäsi ei ole mitään muuta kuin työ. Neljä vuotta sitten kun hankin koiran, tuli ensi kertaa eteen se, että elämässä voi olla muutakin kuin työ. Se oli käännekohta. Aloin miettiä, että kotikin voisi olla aika kiva. Sen jälkeen elämä helpottui.
Moni nainen kammoksuu karttuvia vuosia, mutta Pakarinen on ajan kulumisesta iloinen.
- Olen aina odottanut, että täytän 40 tai 50 vuotta, koska silloin on takana elämää niin paljon, että siinä vaiheessa jo osaat elää. Olen nyt onnellisempi. Täytin 35 huhtikuussa, ja ekaa kertaa olin todella onnellinen syntymäpäivänäni. Se on ehkä vähän nurinkurista naiselle, mutta olen lapsesta asti odottanut, että olisin vanhempi, virnistää tähti.
- Tuntuu, että nyt minä vasta alan elämään elämääni. Se 20 ikävuodesta 30 oli vähän sellaista hakemista... Olen ylipäätään ollut aina ollut vähän vanhemman oloinen. Olen käynyt 14-vuotiaasta asti baarissa, enkä ole ikinä käyttänyt vääriä henkkareita. Minua on pidetty vanhempana kuin olenkaan. Kun täytin 30 vuotta, joku ihmetteli sitä, että olenko vasta sen ikäinen.
(kuva: Senja Rapila)
Muutos voi olla Hannan mukaan myös ystävä. Teknologia kehittyy ja musiikkikenttä muuttuu, mukana on nyt some ja striimauspalvelut - laulaja haluaa ottaa kaiken vastaan.
- Vanhemmilta starboilta joku Facebook vaatii todella paljon totuttelua. Minulle se on luonnollisempaa. Minustahan aikoinaan rakennettiin se tähtitarina, että pystymetsästä Lappeenrannasta Hanna tuli trukkikuskinan kansan tietoisuuteen. Minä olen ihan "meikäläisiä". En ole mikään tähti jalustalla - on tosi luonnollistakin vaan ottaa puhelin käteen ja selittää ilman meikkiä siihen jotain.
- Tähteys oli aiemmin sellaista, että artisti oli jalustalla - sieltä voikin olla nyt vaikeaa hypätä alas. Somessa on sekin hyvä puoli, että voit samantien kirjoittaa sinne vastineen, jos sinusta tehdään perättömiä juttuja. Enää nykyään ei kirjoitella artisteista sopimattomia paskajuttuja - se ei vaan onnistu, kun artisti voi korjata asian omassa somessaan.
Keikka voi olla terapeuttinen kokemus
Hanna myöntää, että oli viisas päätös esimerkiksi vaihtaa laulukieli englannista suomeksi. Vielä 2004-2008 oli menossa rokkibuumi, jolloin Suomessa tehty englanninkielinen musiikki kiinnosti kotimaassa ja ulkomaillakin. Sitten tuli kotimaisen musiikin kausi, jota eletään edelleen.
- Mietin kielen vaihtamista pitkään. Jossain vaiheessa pitää miettiä, että kauanko sitä tekee, jos et lähde ulkomaille. Musiikkialalla murros oli jo käynnissä ja kotimainen kieli alkoi nostaa päätään. Kasvoin siitä jotenkin ulos - aikuinen tuli esiin ja koin, että halusin alkaa tekemään omaa musiikkia. Sain tehdä niitä kaksi albumillista. Nyt kun ollaan tässä vaiheessa, olen sitä mieltä, ettei enää tarvitse välttämättä tehdä itse kappaleita.
Pakarinen tajuaa, että musiikillisesti hän saattaa olla tällä hetkellä vähän vaikea käsiteltävä. Monelle voi olla outo juttu, että rokkimimmi tekee nyt vanhaa iskelmämusiikkia.
- Se kannattaa tulla katsomaan keikalle. Kun laulan, se on fyysinen ja henkinen kokonaisuus. Se tuntuu koko kropassa, sydämessä ja päässä. Se parhaimmillaan keikalla välittyy. Teen kaiken itseni takia - siksi, että haluan välittää jotain tärkeää yleisölle. Mielestäni tärkeät asiat täytyy allekirjoittaa täysin.
Radiotyö on kulkenut rinnalla Pakarisen taipaleella laulu-uran rinnalla. Hän työskenteli kesäjuontajana The Voice -kanavalla ja työskentelee nyt musiikkitoimittajana Radio Suomella. Kahden intohimon tekeminen on tuonut oivalluksen omasta suunnasta. Hän on sydämeltään rokkari, aito ja sydämellä kokija. Hänen voimansa tulee eletystä elämästä, vaikeuksista, jotka on voitettu. Ja hänen paikkansa on kertoa ihmisille tarinoita.
- En kerro välttämättä itsestäni. Carolan laulut ovat todella synkkiä ja heijastelevat suomalaista mielenlaatua. Monet meistä kuuntelevat synkkiä lauluja ja tulevat siitä iloiseksi. On helpottavaa, kun joku sanoo, että kyllä asiat tulevat menemään ihan hyvin. Haluan olla se tyyppi, joka sanoo niin. On tärkeää, että ihmisille tulee se olo, etteivät he ole yksin, kun laulan lavalla heille.
- Uskon, että keikoillani voi kokea jotain terapeuttista. Toivon, että ihminen voi lähteä kevyemmin tuntein kotiin keikkani jälkeen. Ihmiset tykkää halata minua kovasti ja se on hienoa. Mietin, että on ihan hienoa, että olen sellainen halattava tapaus, Hanna sanoo, ja heläyttää tarttuvan naurunsa.
Lue myös: Hanna Pakarisen uusi single julki - kuuntele Penkki, puu ja puistotie
Lue myös: Suomalaislaulajan eeppinen kömmähdys - meni keikkapaikalle vuoden liian aikaisin
