Café Ursula on seissyt samalla paikalla jo vuosikymmeniä.
Kaffa Roasteryn ja tekoälytalo Elevin AI-Conic tekoälykahvi on herättänyt laajaa kiinnostusta kansainvälisesti ja sitä on jo tilattu kymmeneen eri maahan.
Esimerkiksi perunat ja sipulit tulisi säilyttää huoneenlämmössä.
Minna Kuukka valmisti Radio Novan Aamuun dalgona-kahvia maistettavaksi.
Jos kahvia nauttii heti aamusta, ei välttämättä saa sen tehoista kaikkea irti.
Onnittele isää maukkaalla isänpäiväkahvilla.
Kahvinkeittimen lataus säästää aikaa, mutta sillä on myös suuri vaikutus makukokemukseen.
Vesala etsi itselleen duettokumppania TikTokissa.
Esimerkiksi suodatinpussien käsittelyyn kannattaa kiinnittää huomiota, neuvoo Voima- ja ravintovalmentaja Juho Suomi.
Mustan kahvin juomisesta voikin olla hyötyä.
Jo pienikin aamiainen keventää kahvin vaikutuksia.
Esimerkiksi suodatinpussien käsittelyyn kannattaa kiinnittää huomiota, neuvoo Voima- ja ravintovalmentaja Juho Suomi.
Ylen lukijat kertoivat, miten ylijääneen kahvin pystyy hyödyntämään helposti ja hauskasti.
Jos kahvia nauttii heti aamusta, ei välttämättä saa sen tehoista kaikkea irti.
Jos kahvia nauttii heti aamusta, ei välttämättä saa sen tehoista kaikkea irti.
Niksin avulla viileisiin syys- ja kesäpäiviin saa ihan uudenlaista tunnelmaa.