Kotimaiset elokuvat menestyivät tänä vuonna erityisen hyvin.
Poliisi tutkii tieltä suistumisen syitä sekä onnettomuusajoneuvon kuormaamista.
Varusmiespalveluksessa opitaan tärkeitä taitoja myös siviliielämään.
Miesten pukujen ei todellakaan tarvitse olla mitäänsanomattomia, todistivat Met-gaalan asut.
Elokuvan kerrotaan ilmestyvän heinäkuussa 2025.
Kotimaiset elokuvat ovat keränneet jo maaliskussa miljoona katsojaa viimeksi vuonna 2015.
Elokuva on saanut katsojilta myönteisen vastaanoton.
Mainosmiesmurhaaja-dokumenttisarja alkaa 14. maaliskuuta.
Kuvaukset ovat edenneet loppuvaiheeseen.
Luksusbrändi Louis Vuitton esitteli Pariisin miestenmuotiviikoilla odotetun näytöksensä.
Konflikti-niminen sarja on tarina pienestä suomalaisesta rannikkokaupungista, jossa valmistaudutaan juhlimaan juhannusta. Tuntemattomat erikoisjoukot ottavat yllättäen alueen haltuunsa.
Lauri Tähkä on valittu viidennen kerran Vuoden miesartistiksi Iskelmä Gaalassa.
Nämä asut eivät hukkuneet massaan.
Yhdessä Inka Kallénin kanssa käsikirjoitettu Odotus-elokuva on Aku Louhimiehen ohjaama.
- Minun ja Akun työskentely on ollut todella kaunista ja rehellistä, ja olen siitä hyvin kiitollinen, Inka Kallén painottaa Voice.fi:n haastattelussa.
Elokuvaa kannattelevat hyvät ja luontevat näyttelijät, kirjoittaa Voice.fi:n toimittaja Minttu Tikkanen.