Sateiden olomuoto on vielä kysymysmerkki.
Olosuhteet muuttuivat aamulla vaikeiksi.
Lumisadealueet näyttäisivät muuttavan suuntaa aiemmin luullusta.
Lisäksi varoitetaan äärimmäisestä liukkaudesta.
Ranskassakin sataa rankasti lunta.
Ajankohtaan nähden lämpö on poikkeava.
Kuukausiennusteessa sää muuttuu jopa ajankohdalle tavanomaista kylmemmäksi.
Pohjois-Suomessa talvi on jo nyt myöhässä.
Koko loppuviikon sääkartat näyttävät samansuuntaisilta.
Kirk-hurrikaani on matkalla etelästä kohti Pohjoismaita.
Tuuli yltyy vaaralliseksi iltapäivän ja illan aikana.
Lunta on mitattu jo useampi sentti.
Nyt on poikkeuksellisen lämmintä ajankohtaan nähden.
Myräkkä jatkuu keskiviikonkin aikana.
Rankkasateet jatkuvat yömyöhään.
Suomen yllä saattaa juhannuksena liikkua joko korkeapainealue tai rankkojakin sateita.