Kuva: SHUTTERSTOCK

Karu tilasto julki - Tilastokeskus ilmoitti pahoinpitelystä vuonna 2023 epäiltyjen yleisimmän iän

16.05.2024 17:15 - Rebekka Silvennoinen

Myös ryöstöihin epäiltyjen yleisin ikä on laskenut.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2019 ilmotettuihin pahoinpitelyihin epäiltyjen yleisin ikä oli 29 vuotta. Nyt uusin tilasto osoittaa iän laskeneen viidessä vuodessa valtavasti. Viime vuonna pahoinpitelystä epäilty oli yleisimmin 14-vuotias.

Etenkin alle 15-vuotiaiden tekemiksi epäiltyjen pahoinpitelyjen määrä on ollut kasvussa vuodesta 2019 lähtien. Samalla kuitenkin 15–25-vuotiaiden epäiltyjen määrä on vähentynyt huomattavasti etenkin 2000-luvun alkuun verrattuna. 

Kyseiseen epäiltyjen pahoinpitelyjen tilastoon on merkitty myös rikosepäilyt. Tilasto kattaa siis myös tapaukset, joissa tutkinnan edetessä voi osoittautua, että epäilty henkilö ei ole tehnyt väitettyä tekoa. 

Alle 15-vuotiaiden tekemiksi ilmoitettujen pahoinpitelyjen määrän kasvun taustalla vaikuttaa ainakin osittain Opetushallituksen ja muiden viranomaisten kouluille antamat ohjeet kiusaamis- ja väkivaltatapausten käsittelystä. Lisäksi lasten kanssa työskentelevien ilmoitusvelvollisuutta epäillyissä väkivaltatilanteissa on laajennettu vuonna 2015, Tilastokeskus kertoo tiedotteessaan. 

Hyvinvointialueittain vaihtelua

Viime vuonna alle 15-vuotiaita epäiltiin pahoinpitelyistä yhteensä vajaat 4600 kertaa. Useammasta kuin yhdestä ilmoitetusta pahoinpitelystä epäiltyjä oli hieman yli 200. 

Pahoinpitelyihin epäiltyjen yleisin ikä vaihtelee tilastossa hyvinvointialueittain. Esimerkiksi Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella yleisin ikä oli 13 vuotta, Vantaan ja Keravan 14 vuotta ja Itä-Uudellamaalla 16 vuotta. Helsingissä taas 19-vuotiaat ja 34-vuotiaat olivat yleisimmät ikäluokat. 

Tilastot on kirjattu sen mukaan missä epäilty pahoinpitely on tapahtunut. Epäillyt voivat siis asua muualla ja olla vain käymässä alueella. Tämä vaikuttaa etenkin Helsingin lukuihin. 

Myös ryöstöihin epäiltyjen ikä on laskenut. Ryöstöihin epäiltyjen yleisin ikä vuosina 2022 ja 2023 oli 15 vuotta. Tyypillisesti ikä on ollut 18 tai 19 vuotta. 

Ryöstöjen määrä on ollut kasvussa viime vuosina. Vuonna 2023 niitä ilmoitettiin yhteensä 2700. 

Lue myös: Korvaako vakuutus, jos astianpesukone aiheuttaa vesivahingon ammattilaisen asennusvirheen takia?

Lue myös: Tuleeko alumiinivuoka pestä, jotta sen voi laittaa metallinkeräykseen? Asiantuntijalta selkeä ohje

Lue myös: Useat huolissaan taloyhtiönsä kunnosta - erityisesti yhden vuosikymmenen talojen remontteja lykätään

Lähde: Tilastokeskus

Kilpailut

Uusimmat