Kuva: Helsinki Pride / Alejandro Lorenzo

Kohta marssitaan ja juhlitaan taas - Helsinki Pride -viikko huipentuu kulkueeseen ja puistojuhlaan

28.06.2024 12:15 - Sanni Seppä

Huomenna marssitaan jälleen yhdenvertaisuuden ja moninaisuuden puolesta.

Pride-kuukautta on juhlittu koko kesäkuu, mutta tällä viikolla vietetty Helsinki Pride -viikko huipentuu jälleen perinteiseen kulkueeseen ja puistojuhlaan. Viime vuonna kulkueeseen osallistui arviolta jopa 100 000 ihmistä.

Kulkue ja puistojuhla järjestetään huomenna 29. kesäkuuta. Tämän vuoden Helsinki Pride -tapahtuman teemana ovat rauha ja toivo. Kokoontuminen alkaa Senaatintorilla klo 10.30 ja kulkueen kärki lähtee liikkeelle klo 12. Reitin määränpäänä on Kaivopuisto, jonne saavutaan klo 13 alkaen. Koko kulkueen siirtyminen Senaatintorilta Kaivopuistoon vie noin kolme tuntia.

Viimeinen, eli kaikille avoin kävelyblokki pääsee lähtemään Senaatintorilta noin klo 14. Mikäli haluaa siis mukaan marssimaan, voi Senaatintorille siis saapua klo 10.30–14 välillä. Kulkue etenee kävelyvauhtia ja reitin pituus on noin 2,8 kilometriä.

Kaivopuistossa vietetään marssin jälkeen riemukasta puistojuhlaa. Puistojuhlan lavalla nähdään klo 13-20 ohjelmaa, ja lavalle nousevat muun muassa Elsi Sloan, Bämä ja Tuure Boelius.

Ohjeita sujuvaan ja turvalliseen marssimiseen, sekä tietoa esteettömyydestä löydät Helsinki Priden –sivuilta.

Lue myös: Helsinki julisti Pride-rauhan: "Kaupunkimme kuuluu kaikille"

Lue myös: Vasta jälkikäteen Tarja Halonen tajusi rikkomansa lasikaton - miten kalliolaisnuoresta tuli uranuurtaja?

Lue myös: "Pride vahvistaa meidän kaikkien perusoikeuksia" - mikä on Pride ja mihin sitä tarvitaan?

Lähde: Helsinki Pride

Kilpailut

Uusimmat