Kuva: Shutterstock

Suomalaisten hyvinvointi koki romahduksen - kolme selittävää tekijää

13.08.2024 18:15 - Nina Turunen

Maailman onnellisin kansa on kokenut romahduksen hyvinvoinnin ja elämäntyytyväisyyden osalta.

Suomalaiset ovat jo vuosikymmenien ajan olleet tyytyväisiä elämäänsä, mutta vuoden 2020 jälkeen koettu hyvinvointi on kokenut rajun romahduksen. Kalevi Sorsa -säätiön toteuttamasta kyselystä käy ilmi, että romahdusta selittävät muun muassa koronapandemia, Ukrainan sota sekä sen aiheuttama elinkustannusten nousu.

– Elämme monikriisissä, jossa useat yhtäaikaiset kriisit kytkeytyvät yhteen ja vahvistavat toistensa vaikutuksia. Tämä näkyy myös hyvinvoinnissa, kun viime vuosina kriisit ovat nostaneet elinkustannuksia ja sodan uhka varjostaa tulevaisuutta. Samaan aikaan tilastot osoittavat, että ihmisten sosiaalinen liikkuvuus on heikentynyt, sanoo eriarvoisuuden asiantuntija ja valtiotieteiden tohtori Anna Rajavuori.

Vuonna 2016 suurin osa, 82 prosenttia, kyselyyn vastanneista koki onnellisuutta melko usein tai jatkuvasti ja luku pysyi suhteellisen korkeana vuoteen 2020 asti. Vuosien 2022 ja 2023 vaihteessa onnellisten osuus oli kuitenkin laskenut 57 prosenttiin. Tällöin muutosta selittivät useiden kriisien kasaantuminen.

Kyselystä käy ilmi, että harvoin onnellisuutta kokeneiden osuus on kasvanut merkittävästi. Samansuuntainen ilmiö näkyy myös elämääntyytyväisyydessä. Onnellisuuden ja elämäntyytyväisyyden heikentymistä on tapahtunut kaikissa väestöryhmissä - ja erityisesti nuorissa.

– Nuorten pahoinvointi tulee ottaa vakavasti. Se saattaa johtaa erityyppisten ongelmien kasautumiseen, joiden ratkaiseminen on yhä vaikeampaa ja kalliimpaa. Ongelmat eivät korjaannu pelkillä tulonsiirroilla, mutta leikkaukset esimerkiksi toimeentuloturvaan vain heikentävät tilannetta, Markus Laaninen arvioi.

Tutkimuksen mukaan hyvinvoinnin heikentyminen heijastaa yhteiskunnallisia systemaalisia ongelmia, joiden ratkaisut ovat laaja-alaisia.

Kalevi Sorsa -säätiön Eriarvoisuuden tila Suomessa 2024 -kyselyyn on osallistunut 15 eriarvoisuuden tutkijaa.

Lue myös: Eteläkorealaismediat: Suomessa kuvataan sarjaa, jossa julkkikset kokeilevat tavallista suomalaista elämää

Lue myös: Ylimääräiset omenat eivät kuulu biojäteastiaan - näin hävität syksyn puutarhajätteen oikein

Lähde: Kalevi Sorsa -säätlö

Kilpailut

Uusimmat