Kuva: Shutterstock

Hirvet tulee ohittaa takaa, entäs muut tilanteet? Liikenneturva kertaa teiden pelisääntöjä

17.08.2024 16:15 - Aaro Heiskanen

Autolla liikkuessa on monissa tapauksissa väistämisvelvollisuus. Aina vastuu ei kuitenkaan ole autoilijalla.

Loppukesä on liikenteen suhteen tiuhaa aikaa. Samaan aikaan kun keltanokat palaavat koulutielle, alkaa mökkikauden loppuessa tavaroiden kuljetus takaisin mökiltä. Syksyyn siirtyessä onkin hyvä palautella mieleen liikenteen pelisääntökä. "Yksikin onnettomuus on liikaa", Liikenneturva muistuttaakin.

Myös luonnossa tapahtuu syksyn kynnyksellä muutoksia. Loppukesästä hirvet alkavat liikkumaan aktiivisemmin - tienkäyttäjien harmiksi etenkin ilta-aikaan. Hirvivaara-alueella tuleekin olla valppaana, ja pitää ajonopeus pienempänä. Mikäli hirvi juoksee tielle, on sitä pyrittävä väistämään takapuolelta.

Väistämisvelvollisuuden kantaja vaihtelee

Hirvien väistämisen lisäksi Liikenneturva muistuttaa myös muista väistämissäännöistä.

- Jokaisen on hyvä kerrata väistämissäännöt, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Eini Karvonen kertoo tiedotteessa.

Tietous väistämissäännöistä onkin monilla heikkoa.

- Moni suomalainen kuljettaja on epävarma autoilijoiden, pyöräilijöiden ja sähköpotkulautailijoiden välisistä väistämissäännöistä, Karvonen jatkaa.

Polkupyörän sekä potkulaudan taluttajat lasketaan tieliikennelain silmissä jalankulkijoiksi, joille tulee antaa suojatiellä esteetön kulku.

Kulkuneuvon päälle noustessa tilanne muuttukin monimutkaisemmaksi. Lautailija tai pyöräilijä on väistämisvelvollinen tilanteissa, joissa ajaa ajoradalle pyörätieltä tai pihakadulta, kävelykadulta, polulta, pihasta tai sen kaltaiselta alueelta. Myöskin ylittäessä tietä muualla kuin risteyksessä, on autolle annettava tietä.

Esimerkiksi kääntyessään autoilija on velvoitettu väistämään sähköpotkulautailijaa tai pyöräilijää. Myös pihasta, parkkipaikalta tai muusta vastaavasta paikasta ajaessa autoilija on väistämisvelvollinen. Väistämään velvoittavien liikennemerkkien lisäksi liikenneympyrästä poistuessa autoilija on väistämisvelvollinen.

Lue myös: Etenkin nuoret sortuvat vaaralliseen tapaan ajaessa: "Häiritsee ajosuoritusta ihan joka kerta"

Lue myös: Tieliikenteessä menehtynyt tänä vuonna huolestuttavan monta alle 15-vuotiasta lasta

Lue myös: Tietyt alueet koetaan joukkoliikenteessä muita turvattomammiksi

Lähde: Liikenneturva

Kilpailut

Uusimmat