Kuva: AOP

Tänään juhlitaan rössypottua, sellupaalien ahtausta sekä Matti ja Teppo -vitsejä

17.10.2024 19:15 - Rebekka Silvennoinen

Tänään vietetään ensimmäistä kertaa aineettoman kulttuuriperinnön juhlapäivää.

Unescon yleiskokouksen päätöksellä tänä vuonna vietetään ensimmäistä kertaa aineettoman kulttuuriperinnön juhlapäivää. Sopimuksessa on mukana jo 183 maata – Suomi on ollut mukana vuodesta 2013, kertoo Museovirasto tiedotteessaan.

Päivän tavoitteena on esitellä elävän perinnön monimuotoisuutta ja rikkautta. Samalla halutaan lisätä tietoisuutta aineettoman kulttuuriperinnön suojelun tärkeydestä, jotta perinteet säilyvät elinvoimaisina myös tuleville sukupolville.

Aineeton kulttuuriperintö on elävää perinnettä, joka on läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa. Unescon sopimuksessa aineettomalla kulttuuriperinnöksi määritellään käytännöt, taidot, ilmaukset, tiedot sekä niihin liittyvät välineet, esineet ja tilat, jotka yhteisöt ja yksilöt tunnustavat osaksi kulttuuriperintöään.

Se voi olla esimerkiksi suullista perinnettä, esittävää taidetta, sosiaalisen elämän käytäntöjä, rituaaleja ja juhlamenoja tai luontoa ja maailmankaikkeutta koskevia tietoja, taitoja ja käytäntöjä.

Aineetonta kulttuuriperintöä Suomessa ovat esimerkiksi hautausmaalla käynti jouluaattona, kesäteatteri, rössypottu, sellupaalien ahtaus sekä Matti ja Teppo -vitsit. Muita esimerkkejä löytyy Elävän perinnön wikiluettelosta

Perinteiden jatkuvuus ja niiden siirtäminen uusille sukupolville on elinehto aineettoman kulttuuriperinnön säilymiselle. Unescon yleissopimuksen keskeinen tavoite on vaalia ja suojella näitä perinteitä. Tämä tehdään harjoittamalla perinteitä, välittämällä niitä eteenpäin, tallentamalla, tutkimalla ja elvyttämällä.

Aineetonta kulttuuriperintöä luetteloidaan sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Unesco ylläpitää kahta aineettoman kulttuuriperinnön luetteloa sekä hyvien suojelukäytäntöjen rekisteriä. Luetteloituna on kaikkiaan yhteensä 730 kohdetta 145 maasta.

Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon on Suomesta nimetty saunaperinne, kaustislainen viulunsoitto, käsin valmistettuun lasiin liittyvä tietotaito sekä pohjoismainen limisaumaveneperinne.

Lue myös: Lähisuhdeväkivalta voi koskettaa ketä tahansa – tässä 6 auttavaa tukipalvelua

Lue myös: Huijausviesteissä uhkaillaan nyt ulosotolla - rikolliset kalastelevat tietoja Omakannan nimissä

Lue myös: Korkeasaaren amurintiikerit "virittäytyvät syystunnelmiin" 227 kilogrammaa painava möhkäle seuranaan

Lähde: Museovirasto

Kilpailut

Uusimmat