Kuva: Shutterstock

Merkit, joista tunnistat pentutehtailun - poliisi listasi varoitusmerkit

19.10.2024 18:15 - Reija Saarinen

Nainen toi virosta koiranpentuja. Epäillään syyllistyneen pentutehtailuun.

Poliisi kertoo tuoreessa tiedotteessa epäilevänsä naista eläinkuljetusrikoksesta sekä salakuljetuksesta. Poliisin mukaan vartijat ottivat viime viikon lauantaina Länsisatamassa kiinni naisen, joka toi pakettiautossa Virosta Suomeen 11 koiranpentua kahdessa häkissä.

Naisen tarkoituksena oli poliisin mukaan myydä pennut Suomessa. Poliisi otti epäillyn kiinni ja vei pennut löytöeläintaloon. Valvontaeläinlääkärien tarkastuksessa selvisi, että koiranpennuilla oli esimerkiksi matoja. Tiedotteen mukaan koirat olivat myös nuorempia kuin mitä epäilty oli kertonut. Poliisilla on myös epäilys siitä, että koirien todistukset oli väärennetty. 

EU:n ulkopuolelta tai EU:n jäsenvaltioista ei saa tuoda Suomeen koiran- tai kissanpentuja, jos tarkoituksena on myydä tai luovuttaa eläimet neljän kuukauden kuluessa. Eläimet voidaan tullin toimesta määrätä palautettavaksi lähtömaahan. 

– Pentutehtailussa eläinten hoitoa laiminlyödään, jotta epäillyt saisivat mahdollisimman suuren voiton eläinten myymisestä. Eläimet kärsivät erilaisista terveysongelmista, minkä seurauksena ne saatetaan joutua lopettamaan, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juha-Matti Suominen tiedotteessa.

Poliisi listaa tiedotteessa myös merkit, joista pentutehtailun voi tunnistaa. Listan mukaan varoitusmerkkejä ovat muun muassa:

suosittujen rotujen myynti, rekisteröimättömien eläinten myynti, edullinen hinta, puuttelliset tiedot eläimestä ja myyjästä, pentujen kasvattaminen Suomen rajojen ulkopuolella, pyrkimys nopeisiin kauppoihin sekä ostajan tunteisiin vetoaminen. 

Lue myös: Saitko poliisilta tällaisen sähköpostin? Siihen tulee vastata

Lue myös: Kokaiinikauppaa pyöritettiin helsinkiläisestä kahvila-ravintolasta

 Lähde: Poliisi

Kilpailut

Uusimmat