Joulurauha julistetaan tieliikenteeseen huomenna
Poliisi julistaa joulurauhan tieliikenteeseen yhdessä Lapin ELY-keskuksen ja Liikenneturvan kanssa huomenna 19. joulukuuta kello 10. Joulurauha julistetaan liikenteeseen tänä vuonna 17. kerran.
Liikenneturva muistuttaa, ettei turvallisuudesta tule tinkiä joululiikenteessäkään. Tien päällä on jouluna usein paljon porukkaa, joten ennakointi ehdottomasti kannattaa. Ennakoimalla voi välttää kaikista lumisimmat ja liukkaimmat reitit.
Jouluna autot voivat tulla hyvinkin täyteen, kun ajoneuvoon lastataan perheen lisäksi myös lemmikit ja lahjat. Kuljettajan onkin syytä huolehtia kaikkien kyydissä olevien turvallisuudesta.
– Kuljettajan tehtävä on varmistaa, että kaikki matkustajat käyttävät turvavöitä ja pienimmätkin ovat asiallisesti kiinnitettyinä kokonsa mukaisesti joko turvaistuimessa tai -vöissä perheen lemmikkejä unohtamatta, painottaa apulaispoliisipäällikkö Jyrki Pelkonen tiedotteessa.
Liikenneturvan tiedotteessa muistutetaan myös, ettei älylaitteita tule käyttää samaan aikaan, kun on liikenteessä.
– Onnettomuuden riski kasvaa aina, kun kuljettajan huomio on edes hetken poissa liikenteestä. Jos sinun pitää autoa ajaessa käyttää puhelinta, pysäytä auto turvalliseen paikkaan, Pelkonen ohjeistaa.
Matkaan kannattaa lähteä hyvissä ajoin, sillä liikenteessä ei kuulu kiirehtiä. Myöskään väsyneenä ei tule ajaa.
– Lähtökohta on se, että vain virkeänä ja selvänä rattiin. Riittävän reilu matka-aika ja leppoisa mieli ehkäisevät pipon kiristymistä, jos liikenne puuroutuu. Ärsyyntyminen voi helposti sortaa riskiratkaisuihin, takapuskurin hiillostamiseen tai turhiin ohituksiin. Jos kanssakulkija saa hihat käryämään, kannattaa hengittää syvään ja pitää vaikka glögipaussi, Liikenneturvan toimitusjohtaja Pasi Anteroinen muistuttaa.
Lue myös: Tiedätkö, mitä eroa on voi-, lehti- ja torttutaikinalla?
Lue myös: Tämä on summa, jonka suomalainen keskimäärin käyttää jouluun - katso, miten se jakautuu
Lue myös: Posti muistuttaa päivämääristä, jolloin joulupaketit ja -kirjeet on viimeistään lähetettävä
Lähde: Liikenneturva