Kuva: Shutterstock

Niksi, jolla saat tulppaanikimpun kestämään pidempään

02.03.2025 10:15 - Reija Saarinen

Tulppaanikausi on jälleen täällä.

Yksi selvä merkki kevään saapumisesta on se, että myös suomalaisten koteihin alkaa ilmestyä tulppaaneja. Näiden herkullisten kukkien sesonki onkin parhaillaan käynnissä ja samalla moni miettii, että miten kimpun saa pidettyä kauniina mahdollisimman pitkään. 

Kauppapuutarhaliiton mukaan on olemassa yksi niksi, joka todellakin auttaa kimppua kestämään pidempään. Tiedotteen mukaan kimppua ei kannata heti kotiin saapuessa poistaa paketista, vaan sen imupinnat leikataan, ja kimppu laitetaan kääreineen viileään veteen noin puoleksi tunniksi. Tämän jälkeen kääreen voi poistaa. 

– Tällä tavalla tulppaaneihin syntyy vahva nestejännite, ja tulppaanit pysyvät ryhdikkäinä pitempään, selittää Kauppapuutarhaliiton viestintäpäällikkö Minna Rantala.

Edellä mainitun niksin lisäksi tulppaanin elinikään voi vaikuttaa myös muilla tavoin. Tulppaani esimerkiksi nauttii viileästä.

– Lämmin paikka saa tulppaanin nuukahtamaan nopeammin. Jos haluaa pidentää kukkien ikää, voi tulppaanit vielä esimerkiksi yöksi viileälle kuistille tai lasitetulle parvekkeelle. Kuitenkin sellaiseen paikkaan, jossa mittari ei menisi pakkasen puolelle, Rantala sanoo.

Ilman sen suurempaakin hoitoa tulppaaneista saa nauttia helposti yli viikon. Tämä pätee etenkin silloin, kun ostaa tuoreita yksilöitä. Mutta mistä sitten tietää, että kukka on tuore?

– Raikkaanvihreät lehdet ja tiivisnuppuiset kukat ovat hyvä merkki. Tulppaania voi varovasti kokeilla sen varresta. Tuoreen tulppaanin pitäisi tuntua jämäkältä, Rantala neuvoo.

Lue myös: Suomalaisten suosikkikukan sesonki on taas täällä - syitä suosioon on monia

Lähde: Kauppapuutarhaliitto

Kilpailut

Uusimmat