Kuva: Annika Sorjonen/Korkeasaaren eläintarha

Tiesitkö? Näin eläinten täydennysistutus eläintarhoista luontoon tapahtuu

02.03.2025 12:15 - Hanna Levänen

Vankeudessa syntyneille metsäpeuroille pyydystetään opettajia luonnosta.

Joukko suomalaisia eläintarhoja ryhtyy toimiin Metsähallituksen kanssa. Kyseessä on metsäpeurojen täydennysistutus Lauhavuoren kansallispuistoon.

Metsäpeura kuuluu Suomen alkuperäislajistoon. Vuosina 2016–2023 toteutettiin EU-rahoitteinen hanke, jonka myötä metsäpeurakantoja pyrittiin palauttamaan niiden entisille elinalueille. Tuolloin kaikkiaan 42 metsäpeuraa vapautettiin Lauhanvuoren ja Seitsemisen kansallispuistoihin.

Metsähallituksen mukaan Lauhanvuoren kansallispuistossa elää tällä hetkellä muutaman kymmenen yksilön kokoinen metsäpeurakanta. Kannan kasvun ja perimän monipuolistamisen tukemiseksi päätettiin pienimuotoisen täydennysistutuksen toteuttamisesta. Tarkoituksena on vapauttaa eläintarhassa syntyneitä nuoria metsäpeuroja kansallispuiston alueelle. Vapautus toteutuu keskikesällä.

Yksi Lauhanvuoren täydennysistutukseen osallistuvista metsäpeuroista pikkuvasana kesällä 2024. (kuva: Heidi Kouvo/Ranuan eläinpuisto)

Mutta miten eläintarhoissa syntyneiden eläinten vapauttaminen luontoon käytännössä tapahtuu? Tähän valmistauduttiin jo aiemmin toteutuneen MetsäpeuraLIFE-hankkeen aikana.

- Totutustarhoihin luonnosta pyydystetyt kuusi aikuista hirvasta siirrettiin hankkeen aikana eläintarhoihin lisääntymään, Korkeasaaren eläintarhan kuraattori ja metsäpeuran lajikordinaattori Hanna-Maija Lahtinen kertoo Metsähallituksen tiedotteessa.

Lauhanvuoreen tuotavat nuoret yksilöt ovat näiden hirvaiden jälkeläisiä.

Nuoret eläimet tuodaan totutustarhoihin, kun ne ovat noin kymmenen kuukauden ikäisiä. Saman ikäiset metsäpeurat vieroittautuvat emoistaan luonnossakin.

Aivan oman onnensa nojaan nuorikkoja ei jätetä. Niille nimittäin pyydystetään opettajia luonnosta.

- Nuorten eläinten seuraksi ja opettajaksi meillä on tarkoitus pyydystää kaksi aikuista vaadinta luonnosta, metsäpeura-asiantuntija Sakari Mykrä-Pohja Metsähallituksen Eräpalveluista kertoo tiedotteessa.

Niin sanotut kummieläimet vapautetaan yhdessä nuorten peurojen kanssa keskikesän aikaan.

Hankkeessa on mukana Metsähallituksen lisäksi Korkeasaaren eläintarha, Ähtärin eläinpuisto ja Ranuan eläinpuisto.

Lue myös: Vuoden lintu on valittu - luokiteltu erittäin uhanalaiseksi

Lue myös: Korkeasaaren karhut ovat heränneet talviunilta - ulkoilevat nyt päivittäin vireystilan mukaan

Lue myös: Pilkkijä, ethän tee tätä virhettä kalastaessasi?

Lähde: Metsähallitus

Kilpailut

Uusimmat