Egotrippi, anna anteeksi!
Iskelmäfestivaaleilla esiintynyt Egotrippi heitti keikan, joka mullisti ainakin yhden kuulijan maailman.
Olen tiennyt Egotrippi-yhtyeen varmaan 20 vuotta. Opiskelukaverini kuuntelivat bändiä jo 90-luvun lopulla, mutta itse en saanut yhtyeen musiikista kiinni. Liian moni kappale tuntui minusta yhdentekeviltä. Ei huonoilta vaan sellaisilta ihan kivoilta biiseiltä, jotka menevät taustamusiikkina, mutta joita ei itse koskaan valitsisi soimaan omasta levyhyllystä musiikkia etsiessä.
Näin Egotripin keikoilla varmaan 2-3 kertaa, mutta en saanut bändistä edes livenä otetta. Yhtyeen esiintyminen tuntui kliiniseltä ja bändi jäi etäiseksi. 2000-luvun alkuvuosina olin jo tullut tulokseen, että Egotrippi ei vain ole minun yhtyeeni.
Sen jälkeen en antanut yhtyeelle enää uusia mahdollisuuksia. En edes silloin, kun Matkustaja-single tuli 2004 ja jouduin tunnustamaan, että se oli itse asiassa ihan hyvä biisi. Mielipiteeni bändistä pysyi kuitenkin muuttumattomana.
Torstaina kaikki muuttui. Olin ajamassa kohti Iskelmäfestivaalia, kun ystäväni soitti ja ohimennen mainitsi, että minun kannattaa kuunnella Egotripin uusi single Vuosi nolla. Olisin saattanut ohittaa sivulauseessa annetun kehotuksen, mutta koska ystäväni musiikkimaku on osoittautunut lähes pettämättömäki, annoin Egotripille tuon mahdollisuuden. Enhän voinut menettää siinä muuta kuin kolme minuuttia elämästäni, ja autossa minulla oli aikaa.
Kappale alkoi ja koin viikon parhaan kolmeminuuttiseni. Vuosi Nolla on järkyttävän kova kappale. Ehkä paras kotimainen biisi, mitä olen tänä vuonna kuullut. Päätin sen jälkeen, että minun on kuultava se myös livenä ja samalla ehkä annettava Egotripille uusi mahdollisuus.
Egotrippi käytti mahdollisuuden Iskelmäfestivaalin telttalavalla. Bändi esiintyi lavalla niin käsittämättömän hyvin, että se nuotti nuotilta murskasi kaikki vanhat ennakkoasenteeni. En ymmärrä, miten Egotrippi on joskus voinut jättää itsestään etäisen kuvan, koska nyt yhtye oli läsnä ja tulkitsi tutut biisit niin, että ne kuulostivat livenä paremmalta kuin levyllä.
Yleensä keikalla kolahtavat kappaleet, jotka ovat kuulijalle entuudestaan tuttuja. Koska en tuntenut Egotripin tuotantoa, oli suurin osa kappaleista minulle uusia. Ja tapahtui se ihme, että monet niistä koskettivat niin, että kuuntelin keikkaa kyynelet silmissä. Yritin kirjoittaa itselleni vieraiden kappaleiden nimiä tai kertosäkeitä muistiin, että voin myöhemmin etsiä kyseiset kapaleet käsiini.
Keikan jälkeen yllätys oli suuri, kun huomasin, että kaikki muistiinpanoihini päätyneet kappaleet (Vuosi nolla, Ainoa mikä jää, Uusi aamu) olivat Egotripin tämän kevään uutuusalbumilta Vuosi nolla. Ennakkoluulojeni takia olin maaliskuussa sivuuttanut koko tuon albumin.
Egotrippi, anna anteeksi, etten ollut antanut sinulle tätä uutta mahdollisuutta aiemmin. En tiedä, oletko sinä muuttunut vai olenko minä muuttunut, ehkä olemme muuttuneet molemmat. Mutta tärkeinä on sen muutoksen seuraus:
Egotrippi on nyt minun yhtyeeni!
