Kuva: Mari Mäntynen / Mökkitie Records

Vgr julkaisi debyyttisinglen "junttihumppaa" nimellä Lutkajenkka - mottona heillä on olla mauttomia

21.06.2024 14:15 - Rebekka Silvennoinen

Lutkajenkka nimi löytyi vanhoista muistiinpanoista, joihin oli vuosia sitten kirjoitettu mahdollisia nimiä pornolauluille.

Ystävykset Kirsi Lempola ja Terhi Tammelin pallottelivat viime vuoden marraskuussa ajatuksella laivakeikasta. Konsepti ihmisten viihdyttämisestä, junttidiskosta ja mauttomuudesta puhutteli molempia.

Siltä istumalta kaksikko päätti perustaa bändin, jolle piti keksiä myös nimi. He halusivat musiikillaan nostattaa tunnelman kattoon, joten bändi sai nimekseen Vgr. Mutta miten nimi oikein kuuluu lausua?

­– Kyllä tää on ihan Viagra, vanha tuttu, summaa Tammelin Voice.fi:n haastattelussa.

Koska kyseinen erektiohäiriölääke on tuotemerkki, otettiin siitä käyttöön vain osa kirjaimista.

– Nimen tarkoitus on vähän herättää huomiota. Viagra nostaa tunnelman kattoon, mekin halutaan nostaa tunnelma kattoon, sanoo Lempola.

Voit kuunnella koko haastattelun alta tai PodPlaysta

Lempola kertoo olevansa kotoisin Pohjanmaalta, Tammelin taas Pöytyältä. Omien sanojensa mukaan molemmat tulevat ”ihan landelta”.

Toisensa he tapasivat opiskellessaan Tampereen yliopistossa viestintää. Sieltä he valmistuivat maistereiksi ja muuttivat Helsinkiin. Tämän jälkeen heillä alkoi samaan aikaan opinnot musiikin parissa. He myös asuvat yhdessä kämppiksinä. 

Kun bändi oli saanut nimensä, jäi se hetkeksi taka-alalle. Henkiin se heräsi taas Ylen järjestämän Uuden Musiikin Kilpailun aikaan.

– Kun Pilvi Hämäläisen Mon chéri tuli, olimme että nyt isketään tähän aaltoon, tehdään siitä oma versio. Laitettiin se TikTokkiin seuraavalla viikolla ja sitten jälleen unohduimme muualle.

– Niin tai siis aikaväli oli joku kaksi viikkoa ja sitten mentiin taas, naurahtaa Lempola.

Kaksikko oli lupautunut tammikuussa koulun festarikeikalle. Sinne piti saada huhtikuun alkuun kolme biisiä kasaan. Yksi kappaleista oli valmiina alkuinnostukselta ja kaksi muuta ”väännettiin vikana viikonloppuna kasaan”.

Keikka meni hyvin. Muiden kuvaamia keikkavideoita he jakoivat sosiaalisessa mediassaan.

Sitten alkoi tapahtumaan – ja vauhdilla.

Seuraavana päivänä kaksikko sai Mökkitie Recordsin toimitusjohtaja Olli Saksalta viestin, että kiinnostaisiko yhteistyö.

– Ja kyllähän se kiinnosti, naurahtaa kaksikko.

Tämän jälkeen on vietetty runsaasti aikaa studiolla tuottaja Mika Laakkosen kanssa. Tammelin ja Lempola säveltävät ja sanoittavat itse kappaleensa.

Lutkajenkka kappaleen kaksikko kertoo laittaneensa nopeasti kasaan. Kun Tammelin keksi alun haitarin sävelen, oli selvää että juhannusbiisi oli syntynyt.

Lutkajenkka nimi löytyi Lempolan vanhoista muistiinpanoista. Muistiinpanoista, joihin hän oli pari vuotta sitten kirjoitellut mahdollisia nimiä pornolauluille.

– Mietin että olisin halunnut tehdä joku kaunis päivä levyllisen pornolauluja, suomiseksiä. Sitten kirjoittelin ylös kymmenen biisin nimeä, mitä siinä levyllä olisi. Muut olivat aivan kamalia, mutta yksi niistä nimistä oli Lutkajenkka, Lempola kertoo.

Nimi iski heti molempiin.

Lutkajenkan sanomaa he summaavat filosofiaan, jossa naiset voivat olla ja tehdä ihan kaikkea, mitä ikinä haluavatkaan. Hauskaa saa pitää, päälleen voi pukea mitä haluaa, kaiken ei tarvitse olla vakavaa ja samaan aikaan voi olla monia asioita, toisia poissulkematta.

– Halusimme tehdä nimenomaan bilemusiikkia, minkä sanat voisivat toimia meidän kaltaisille ihmisille. Joskus kun kuuntelee tämän tyyppistä niin saattaa naisena tulla hieman kiusallinen olo, Tammelin selventää.

(kuva: Mari Mäntynen / Mökkitie Records)

Vgr:n motto on olla mahdollisimman mauttomia.

– Me ei yritetä olla mitään, ei yritetä olla cooleja. Ollaan vaan vähän noloja ja vähän mauttomia – se on meidän resepti, Lempola summaa.

Myös Tammelin komppaa halua olla mahdollisimman mauton. Jos biisissä joku ei toimi, lisäävät he siihen mauttomuutta.

– Lisää sumutorvia ja autoääniä, intoilee Tammelin.

Uutta musiikkia he lupailevat ennen syksyä.

Tulevaisuuden tavoitteeksi kaksikko nimeää keikat. Hinku lavoille ja esiintymiseen on kova.

Erityisenä haaveena heillä siintää legendaarinen Ruisrock ja sen Rantalava. Ajankohtakin on mietitty valmiiksi, milloin haave meinataan saavuttaa.

– Sitten kun hiukset yltää peppuun saakka niin olen siellä. Alkaa näyttää jo hyvältä, ehkä joku pari vuotta vielä, Tammelin maalailee.

– Pidennykset sitten, jos tulee aikaisemmin soitto, Lempola vinkkaa.

Lue myös: Millaista on arki sodan keskellä? Suomalaiskuvaaja Christian matkusti Ukrainaan ja hämmentyi näkemästään

Lue myös: Pehmoainon tyyliin ei kuulu pikamuoti - paljastaa, mistä tekee parhaat kirppislöytönsä

Lue myös: Karri Koira kertoo nyt, miksi hänen toista albumiaan saatiin odottaa 12 vuotta

Kilpailut

Uusimmat