Kuva: Riina Palmen

Vanha tuttu palaa Elonkerjuu-yhtyeeseen

06.09.2024 17:15 - Reija Saarinen

Paluun yhtyeen riveihin tekee Juha Lagström.

Elonkerjuu-yhtye ilmoitti tänään jatkavansa toimintaansa uudistetun kokoonpanon voimin. Yhtyeen riveihin tekee paluun solisti Juha Lagström, joka liittyi bändiin vuonna 2012 Lauri Tähkän siirryttyä soolouralle. 

Myös muita muutoksia on luvassa, kun Lenni Paarma siirtyy rumpujen takaa kitaran varteen. Osku Ketola jatkaa toisena solistina ja kitaristina jatkaa Simo Ralli

Yhtyeen basisti Antero Naali menehtyi viime vuoden lopulla lyhyen sairauden murtamana. Rallin mukaan Naali kuitenkin toivoi, että yhtyeen tarina jatkuisi myös hänen jälkeensä.

- Antero halusi, että Elonkerjuun saaga jatkuisi, vaan emme oikein tienneet kuinka, koska Anteron bändille antama kemia, henki ja tietysti soitto oli korvaamatonta. Nauroimme Lennin kanssa, että laulajiakin on helpompi löytää, kuin uusi Antero. Tilanne oli vaikea, halu jatkaa oli kova, mutta miten ja kuinka? Elämä on kuitenkin onneksi ihmeellistä, Simo Ralli kertoo tiedotteessa.

Lopulta idea uudesta kokoonpanosta sai alkunsa hiukan yllättäen. Ralli ja Lagström soittivat fanin juhlissa ja tuota keikkaa suunnitellessaan he saivat idean uudesta kokoonpanosta.

- Ideapallo lähti vyörymään, mitä jos tästä esiintymispyynnöstä tulisikin Elonkerjuun uusi siemen? Juha tuttu solisti astuisi takaisin riveihin? Soittaessani Lennille, hän kertoi tuumanneensa aivan samaa ja ehdotti että siirtyisi itsekin rummuista keuloille, koska ei halua soittaa rumpuja ilman Anteroa.  Rytmiryhmässä voisi olla tuttuja ammattimuusikoita Etelä-Pohjanmaalta. Osku oli heti juonessa mukana ja tämä ajatus innosti koko bändiä älyttömästi, Ralli sanoo. 

Yhtyeen uusi single, Sydän märkenöö julkaistaan 4. lokakuuta. Yhtyeen paluutiiserin voit katsoa alta.

Lue myös: Elonkerjuu julkaisi kappaleen irtipäästämisestä - "Rakastat rakastaa, vihaat vihata"

Kilpailut

Uusimmat