Kuva: Timo Korhonen / AOP

Yksi kappale vei Anssi Kelalta vuosikymmeniä kirjoittaa: "Mulle äärimmäisen merkityksellinen"

04.10.2024 09:15 - Sanni Seppä

Anssi Kela kertoo olleensa aina hidas kirjoittamaan biisejä.

Voit myös kuunnella koko haastattelun alta tai Podplaysta.

Anssi Kela, 52, tunnetaan omaleimaisista lyriikoistaan ja tarttuvista sävellyksistään, kuten Mikan faijan BMW, Nummela, Milla, Puistossa, 1972, Ilves ja lista vain jatkuu. Biisit ovat aina syntyneet artistin omasta kynästä, ja hän on vastannut myös biisien sävellyksestä ja tuottamisesta itse. 

Vaikka Kela on ansioitunut laulunkirjoittaja, on hänen kirjoitusprosessinsa aina ollut hänen mukaansa hidas. Laaja tuotanto on myös entisestään hidastanut kirjoitusprosessia, sillä jokainen biisi on ikään kuin suljettu ovi, Kela kuvailee. 

- Biisien tekemisestä on tullut niin hidasta, että se on ruvennut jopa haittaamaan elämää. Ne prosessit ovat niin pitkiä ja jotenkin jatkuvasti päällä.

Uutta albumiaan työstävä Kela onkin ottanut viimevuosina erilaisen lähestymistavan biisien kirjoittamiseen. Hän kertoo oivaltaneensa, että biisien kirjoittamiseen olisi lupa pyytää apua.

- En näe, että minulla olisi enää ihan hirveästi kenellekään mitään todistettavaa, enköhän ole näyttöni jo tässä vaiheessa antanut, hän toteaa.

Hetki sitten julkaistu single Kahden sydämen törmäys onkin ensimmäinen biisi, jonka tekijärivillä lukee muutakin kuin Kelan nimi. Yhteistyön aloittaminen muiden kanssa vaati kuitenkin aluksi totuttelua.

- Pelko siinä oli se, että mitä jos syntyy jotain sellaista, mikä ei tunnu yhtään omalta – mikä tämän biisin kanssa alunperin kävikin, hän avaa.

Yhdessä kirjoittaminen on sittemmin tuottanut tulosta, ja nyt tulevalle levylle on kasassa jo useita kappaleita. Osan teksteistä Kela on kirjoittanut yksin, osan yhdessä muiden biisintekijöiden kanssa.

- Tämä on ollut itselleni vapauttava ja positiivinen kokemus: olen huomannut, että tälläkin tavalla voi tehdä kappaleita, jotka tuntuvat täysin omalta. Ehkä se on ollut sellainen ajatus mitä on aiemmin vastustanut. 

(kuva: AOP)

Yhden kappaleen tekoprosessi vei vuosia

Pisimmillään yhden biisin kirjoitusprosessi on Kelan mukaan vienyt jopa vuosikymmeniä.

- Edellisellä albumillani on sellainen kappale kuin Kaiken tarkoitus. Se oli sellainen vuosikymmeniä kestänyt projekti, Kela paljastaa.

Eikä ihmekään, sillä biisin teemana on yksi maailman suurimmista aiheista: vanhemmuus. Kelalla itsellään on kaksi tytärtä, joista toinen on jo yli 20-vuotias.

- Se oli sellainen aihe, josta olin aina halunnut kirjoittaa, Kela kertoo.

- Sen 20 vuoden ajan oli ollut mielessä, että pitäisihän mun tästä aiheesta tehdä biisi, mutta en ollut löytänyt sitä tulokulmaa millä tavalla siitä kirjoittaisin, Kela avaa biisintekoprosessiaan.

Vuosia hautunut idea sai lopullisen muotonsa vuonna 2018 julkaistulla Ääriviivoja-levyllä.

- Olen tosi tyytyväinen. Se on mulle äärimmäisen merkityksellinen kappale.

Voit kuunnella Kaiken tarkoitus -biisin alta.

Tältä kuulostaa puolestaan Kahden sydämen törmäys:

Lue myös: Pehmoainon tyyliin ei kuulu pikamuoti - paljastaa, mistä tekee parhaat kirppislöytönsä

Lue myös: Kari Hietalahti muistelee hetkeä, jolloin häntä luultiin oikeaksi poliisiksi: 'Hän lähti tekemään työtä käskettyä'

Lue myös: Vuoden 2025 UMK-kilpailijoista pienet vihjeet julki

Kilpailut

Uusimmat