IS: Katupölyn terveysriskejä tutkittu - monelle vaarallinen

26.04.2013 10:00 - Eeva Rajala

Katupöly on monen terveydelle haitallista tai jopa vaarallista, kertoo Ilta-Sanomat. 

Katupölyn aiheuttamaan terveysriskiä on tutkittu Euroopassa viime vuosina. Tutkimuksissa on tultu siihen tulokseen, että ulkoilman laadun takia Suomessa noin 1 500 ihmistä kuolee ennenaikaisesti.

- Se on valtava luku, kun sitä vertaa esimerkiksi liikennekuolemiin, joita sattuu noin 400 vuosittain, kertoo tutkimusprofessori Jaakko Kukkonen Ilmatieteen laitokselta Ilta-Sanomien printtiversiossa.

Hienojakoisen pölyn lisäksi karkeatkin hiukkaset pääsevät tekemään tuhoja ja aiheuttamaan tulehduksia. Tämä kuluva kevät on ollut katupölyn kohdalla hankala, sillä katuja on vasta äskettäin päästy puhdistamaan. Parhaiten ilmanlaatua parantaisi nastarenkaiden käytön vähentäminen.

- Nastarenkaat ovat tärkein tekijä siinä, kuinka paljon tiestä irtoaa hiukkasia ilmaan, Kukkonen jatkaa.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat