Kuva: Shutterstock

Runsaasti kasviksia syövät tyytyväisempiä seksielämäänsä, tutkimus paljastaa

13.06.2024 22:15 - Aaro Heiskanen

Salaattibaariyritys PicaDeli julkaisi vuosittaisen Vegocrazy-tutkimuksensa.

Salaattibaariyritys Picadelin julkaisema Vegocrazy-tutkimus tarkastelee ihmisten ruokailutottumuksia kansainvälisesti. Tutkimus toteutetaan vuosittain.

Tutkimuksen otanta saatiin Suomesta, Ruotsista, Saksasta, Belgiasta, Ranskasta, Britanniasta ja Yhdysvalloista. Tutkimukseen osallistui kaikkineen 11 000 ihmistä. Tutkimus on Kantar-tutkimusyrityksen tuottama.

Raportti antaa kylmää kyytiä suomalaisille. Maailman terveysjärjestö WHO:n suositusten mukaan hedelmiä ja vihanneksia pitäisi syödä 400 grammaa päivittäin. Suomalaisista tässä onnistuu vain 11 prosenttia, raportista käy ilmi.

Tutkimuksen mukaan syynä tähän ihmisten motivaation puute.

- Henkilöistä, jotka eivät syö WHO:n suositusten mukaisesti 34% määrittelee priorisoinnin pääasialliseksi syyksi jättää kasvikset syömättä, raportissa kerrotaan.

Suomalaisista kuitenkin 40% toteaa kustannukset pääasialliseksi esteeksi kasvisten syömiselle. Esimerkiksi Ruotsissa vastaava luku on 19%.

Kasviksia riittävästi syövät tyytyväisempiä

Suositusten mukaisesti hedelmien ja vihannesten syönnistä on selkeää hyötyä fyysiselle voinnille, tutkimuksen tulokset kertovat.

72 prosenttia henkilöistä, jotka syövät tarpeeksi hedelmiä ja vihanneksia, tuntevat saavansa riittävästi unta. Vastaava luku on 51 prosenttia niillä, jotka eivät näitä syö riittävästi.

Myös seksi- ja parisuhde-elämään kasvisten syönnillä on tulosten mukaan hyötyä. 73 prosenttia päivittäisen suosituksen mukaan syövistä kertoo olevansa tyytyväisiä seksielämäänsä. Vastaavasti heistä, jotka eivät syö suosituksen mukaan, vain 48 prosenttia on tyytyväisiä seksielämäänsä.

Sama kaava näkyy parisuhteissakin. Suositusten mukaan syövien joukosta 90 prosenttia on tyytyväisiä parisuhteeseensa. Henkilöistä, jotka eivät syö suositusten mukaan, 78 prosenttia on tyytyväisiä parisuhteeseensa.

Ylipäätään elämäänsä tyytyväisiä suositusten mukaan syövistä oli 85 prosenttia. Vähemmän kasviksia syövillä vastaava luku oli 65 prosenttia.

Ruokarytmissä vaikuttaa taloudellisuus

Tutkimuksessa käsiteltiin myös ihmisten ruokarytmiä. Kyselyyn vastanneista 86 prosenttia syö päivällisen. Lounaan sanoi syövänsä 82 prosenttia. Aamiaisessa luku oli pienin, 71 prosenttia.

Tärkein syy aamiaisen väliin jättämiselle on ajanpuute, kertoo 40% vastaajista. Aamiaista ei myöskään koettu tärkeäksi ateriaksi (30% vastaajista). Lounaan väliin jättämisessä pinnalla olivat samat syyt. Kuitenkin lähes neljännes oli maininnut rahan säästämisen syyksi jättää lounas väliin. Kyselyyn vastanneet olivat samaa mieltä päivällisen suhteen.

Suomalaisista 38 prosenttia ei pidä päivällistä tärkeänä ateriana. Globaalisti samaa mieltä suomalaisten kanssa oli 32 prosenttia.

Lue myös: Syötkö kasviksia ja hedelmiä? Ota talteen 4 erinomaista jääkaappiniksiä

Lue myös: Tiedätkö, paljonko kasviksia pitäisi syödä päivässä? Alle puolet suomalaisista syö tarpeeksi

Lue myös: Moni terveellinen vihannes on nyt sesongissa eli maukkaimmillaan ja edullisimmillaan - hyödynnä vinkit

Lähde: Picadeli

Kilpailut

Uusimmat