Kuva: Shutterstock

Kysy, mitä kuuluu? Se voi pelastaa hengen – tänään vietetään kansainvälistä itsemurhien ehkäisypäivää

10.09.2024 15:15 - Rebekka Silvennoinen

Päivän tavoitteena on lisätä tietämystä itsemurhista ja vähentää itsemurhiin liittyvää leimautumista.

WHO ja International Association for Suicide Prevention ovat yhdessä julistaneet syyskuun 10. päivän kansainväliseksi itsemurhien ennaltaehkäisyn päiväksi. 

Päivän tavoitteena on lisätä tietämystä itsemurhista ja vähentää itsemurhiin liittyvää leimautumista. Päivää on vietetty vuodesta 2003 lähtien. 

Aikuisista jopa joka viidennellä on arvioitu olevan mielenterveyden haasteita. OECD on arvioinut mielenterveyden haasteiden aiheuttavan Suomelle kustannuksia vuositasolla yli 11 miljardia euroa. Siksi itsemurhien ennaltaehkäisy ja mielenterveyden yleinen edistäminen on koko yhteiskunnan etu.

Itsetuhoisiin ajatuksiin on saatavissa apua

Itsemurhien ehkäisypäivän viettoa Suomessa koordinoiva MIELI ry kannustaa kaikkia kysymään läheisiltä ja itseltä "Mitä kuuluu?". Kysymys voi pelastaa hengen. Itsetuhoiset ajatukset eivät ole epätavallisia, mutta niistä on tärkeää kertoa jollekin läheiselle tai ammattilaiselle. Itsetuhoisuudesta voi selviytyä ja itsetuhoisuutta voidaan hoitaa.

MIELI Kriisipuhelimessa itsetuhoisten yhteydenottojen määrä on noussut koko viime vuosikymmenen, mutta suuri hyppäys tapahtui epidemian aikana. MIELI Kriisipuhelimessa käydään päivittäin 18 itsetuhoista keskustelua. Kriisipuhelimessa käydyistä itsetuhoisista keskusteluista vuorokaudessa keskimäärin 3–4:ssä itsemurhavaara on akuutti.

Apua itsetuhoisuuteen

Jos sinulla on itsetuhoisia ajatuksia, muista että apua on saatavilla. Ensimmäinen askel itsetuhoisen olon helpottamiseksi on kertoa tilanteesta jollekin. 

MIELI ry ohjeistaa hakemaan keskusteluapua esimerkiksi: MIELI Kriisipuhelimesta 09 2525 0111, Sekasin-chatista, Tukinetistä, Kriisikeskuksista, Itsemurhien ehkäisykeskuksesta, terveyskeskuksesta, työ- tai opiskelijaterveydenhuollosta tai psykiatrian päivystyksestä.

MIELI ry:n sivuilta voi lukea lisätietoa, siitä miten itsetuhoisuuteen voi saada apua

Jos joku on akuutissa itsemurhavaarassa, soita hätäkeskukseen. He osaavat ohjata oikean avun piiriin. 

Lue myös: Mielenterveysperusteisten sairauspoissaolojen hintalappu on suuri - määrä kasvanut huomattavasti

Lähde: MIELI ry

Kilpailut

Uusimmat