10 asiaa, jotka ärsyttävät naapureissa eniten
Parhaimmillaan naapurin kanssa voi solmia elinikäisen ystävyyssuhteen, pahimmillaan se voi ajaa hermoraunion partaalle tai muuttopuuhiin asti. Jotta asuminen sujuisi mukavammin, on hyvä olla perillä asioista, jotka ärsyttävät naapureita eniten.
Nämä kymmenen seikkaa ärsyttävät naapuriasi eniten:
Yöllä asunnossa kävely ja kylpyhuoneen käyttö
Suihkussa öisin viihtyvät eivät aina tule ajatelleeksi, että öiseen aikaan kylpyhuoneesta tuleva melu kantautuu paremmin, kun taloyhtiössä on muuten hiljaista.
Ilman liesituuletinta kokkaaminen
Hajuhaittoja on monenlaisia, mutta naapureita ärsyttää pistävä sipulin tuoksu rappukäytävässä. Liesituulettimen käyttö on siis enemmän kuin suotavaa.
Huomautuksien kirjoitus ilmoitustaululle
Erityisesti negatiivinen kirjoittelu ja naapureista julkisesti avautuminen ärsyttää.
Tavaroiden käytävällä säilyttäminen
Ketäpä ei ärsyttäisi ylimääräisten tavaroiden säilyttäminen käytävillä tai tien tukkona pyörävarastossa? Se voi olla myös turvallisuusriski, jos tavarat tukkivat hätäuloskäynnit tai saavat pyromaanit liikkeelle.
Korkokengät
Korkokenkien kopina ulottuu kauas. Varsinkin iltaisin tai aikaisin aamulla korkokengissä tepastelu nostaa tehokkaasti naapurien ärsytyskäyriä.
Tervehtiminen ja silmiin katsominen
Kyllä sekin saattaa ärsyttää. Suurin osa kuitenkin onneksi ilahtuu tervehtimisestä ja silmiin katsominen kuuluu hyviin tapoihin.
Haukkuva koira
Turhaan ja jatkuvasti haukkuva koira ärsyttää suurinta osaa naapureista. Kouluta koirasi hyvin tai älä hanki ollenkaan.
Kuorsaaminen, jos on ohuet seinät
Kyllä, kuorsaaminenkin ärsyttää ja ennen kaikkea kuuluu naapuriin.
Soittaminen
Pianon, viulun, trumpetin tai muun instrumentin soitto huonosti ja lujaa, tai maailman toiseksi huonoin oopperalaulaja ärsyttää luonnollisesti kaikkia.
Sosiaalinen elämä erakon naapurissa
Useat meistä ovat törmänneet kotibileisiin joko osallistujana tai seinän takaa kuuntelijana. Jatkuva juhliminen ärsyttää jokaista naapuria jossain vaiheessa. Erityisesti vappuna melua voi aiheuttaa naapureissa poksahtelevat juhlajuomat.