Pelottaako ikääntyminen? 3 parasta asiaa vanhenemisessa
Aivan täyttä negaatiota ei ole tuo paljon pelätty vanheneminen. Monet ovat löytäneet siitä myös lohduttavia ja hyvää mieltä tuottavia elementtejä. Listasimme tähän kolme tärkeintä.
1. Naurunrypyt
Monesti iän tuomissa rypyissä ja juonteissa on luonteikkuutta. Ne ihmiset, jotka ovat nauramalla juonteensa ansainneet, vaikuttavat usein piristäviltä tuttavuuksilta, jotka osaavat "hymyillä läpi elämän". Iloinen asenne kertoo myös viisaudesta ja kyvystä ottaa vastoinkäymiset rennolla asenteella.
2. Elämän rauhoittuminen
Ikääntymiseen kuuluu vääjäämättä elämän stabilisoituminen ja rauhoittuminen. Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että ihminen jämähtäisi paikoilleen. Hän vain tietää enemmän mitä haluaa, ja levoton seikkailu jää vähemmälle. Tyyneys tulee sisältäpäin ja tuo olemukseen vakautta.
3. Hyvä itsetuntemus
Kun nuorena kokeili kaikkea ja opetteli tuntemaan itseään, vanhempana sitä on jo nähnyt kaikenlaista. Tuntee omat vinkeensä ja luonteensä hyvät sekä huonot puolet. Ei tule tehtyä turhia virheitä tai poltettua itseään loppuun niin helposti. Ikääntyvällä voi olla helpompaa katsoa itseään peiliin ja tunnustaa erheensä. Vanhaa ei turhaan väitetä viisaaksi.