Tuoreen salamaraportin mukaan eniten salamoi Varsinais-Suomessa.
Dingo-elokuvasta nauttinee myös katsoja, joka ei ole yhtyettä fanittanut.
Sarjaa tähdittävät Lauri Tilkanen, Iida-Maria Heinonen ja Anu Sinisalo.
Honkasalolta ilmestyy uusi elokuva kymmenen vuoden tauon jälkeen.
Raitiovaunuja ohjataan poikkeusreiteille mikä minnekin.
Elokuvan ohjaa Antti J. Jokinen.
Ahvenanmaata koskevat tullauksessa samat rajoitukset kuin EU:n ulkopuolisia alueita.
Lokakuussa ilmestyvän elokuvan ohjaa Severi Koivusalo.
Suomen ainoa ratsupoliisi toimii Helsingissä.
Myös pääkaupunkiseudulta löytyy kesäloman ajaksi paljon nähtävää ja koettavaa.
Noin neljännes suomalaisista kertoo käyttävänsä kesälomaan aiempaa vähemmän rahaa.
Kesälomakausi on alkamaisillaan.
Näytelmä perustuu Sara Stridsbergin romaaniin.
- Musta tuntuu, että mä olen aika hyvässä paikassa elämässäni tällä hetkellä, Salonen kertoo Sunnuntaibrunssi-podcastissa.
- Musta tuntuu, että mä olen aika hyvässä paikassa elämässäni tällä hetkellä, Salonen kertoo Sunnuntaibrunssi-podcastissa.
Elokuvan on tarkoitus saada ensi-iltansa syksyllä 2024.