Huoneistokohtaiset vesimittarit yleistyvät ja siten tasauslaskut voivat aiheuttaa suuria yllätyksiä.
Pesusienet voivat olla bakteereille ja mikrobeille suotuisa kasvualusta.
Milloin olet viimeksi pessyt napasi?
Asiantuntijat kertoivat myös viileän suihkun hyödyistä.
Lämpimästä suihkusta huoneilmaan siirtyminen ei välttämättä ole paras vaihtoehto.
Suihkuverho kerää tehokkaasti likaa ja hometta.
MTV:n mukaan keskivertosuomalainen käyttää vuorokaudessa noin 140 litraa vettä.
"Ämpärisuihku" voi helpottaa esimerkiksi perheen pesuhetkiä mökillä. Lisäksi se säästää vettä.
Jalkojen peseminen on aiheuttanut hurjasti puhetta sosiaalisen mediassa.
Asiantuntijan mukaan iholta ei kannattaisi pestä pois hyviä bakteereita.
Suihkuverho kerää itseensä bakteereja, hometta sekä sieni-itiöitä.
Entinen Yhdysvaltain laivaston erikoisjoukon jäsen Clint Emerson suosittelee jääkylmiä suihkuja jokaiselle.
Liiallinen suihkussa käyminen muun muassa kuivattaa ihoa, jolloin iho on alttiimpi tulehduksille.
Ellei jalkasi hikoile poikkeuksellisen paljon päivän aikana, kannattaa jalkojen perusteellinen puhdistus jättää vähemmälle.
Omia rutiinejaan muuttamalla voi edistää terveyttään huomattavasti.
Hupaisan selvityksen mukaan suihkussa tehdään muutakin kuin vain pestään hiukset.