Kuva: Shutterstock

Arkinen näky liikenteessä pelottaa monia, selviää Liikenneturvan kyselystä

14.12.2023 19:15 - Reija Saarinen

Turvaväleistä piittaamattomat kuskit pelottavat suomalaisia autoilijoita.

Liikenneturvan teettämän kyselyn mukaan jopa 48 prosenttia suomalaisista kokee liian lähellä ajavat autoilijat pelottavina. 

Liikenneturvan koulutusohjaaja Sami Kivilä tunnistaa aiheen hyvin.

- Autoilijat, jotka ajavat lähes edessä olevan takakontissa kiinni, ovat turhankin tuttu ja arkinen näky liikenteessä. Ihmiset nostavat asian usein puheissa esiin. Pelon lisäksi tapa aiheuttaa ärtymystä edellä ajavissa, Kivilä kertoo.

Selvää on, että kyseessä ei ole pelkästään tunneasia, vaan myös selkeä turvallisuusongelma. Vuonna 2022 Suomen teillä sattui yli 12 000 peräänajoa, joiden syntymisessä riittämättömillä turvaväleillä on iso merkitys.

Mutta mikä sitten on riittävä turvaväli?

Tieliikennelain mukaan ajoneuvolla on pidettävä edellä kulkevaan ajoneuvoon sellainen turvaväli, että peräänajon vaaraa ei ole. Mistä tietää, mikä on riittävä turvaväli missäkin tilanteessa? Kivilän mukaan asiaan vaikuttaa kaksi asiaa, nopeus ja olosuhteet. 

- Kesäaikaan maantiellä turvavälin on oltava metreinä vähintään sama kuin mikä vauhti on. Eli jos ajaa 80 km/h, turvavälin on oltava 80 m tai vähintään neljä sekuntia. Taajamassa sopiva turvaväli on vähintään puolet ajonopeudesta, eli 40 km/h nopeudessa ainakin 20 metriä. Talvikelillä turvavälin pitää olla tuplasti pidempi ja jäisellä kelillä vieläkin enemmän.

Jos olosuhteet ovat huonot, tienpinta märkä, jäinen tai polanteinen, on ensimmäiseksi syytä alentaa nopeutta. 

Lue myös: Radio Nova palvelee autoilijoita uudella tavalla - 'Liikenne on tärkeä osa radiokanavaamme'

Lähde: Liikenneturva

Kilpailut

Uusimmat