Afrikan tähti aiotaan poistaa Turun päiväkodeista ongelmallisuutensa vuoksi - somekeskustelu syttyi
Turussa aiotaan kerätä Afrikan tähti -pelit pois päiväkodeista, sillä on todettu, etteivät ne vastaa enää nykypäivää. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat, jolle Turun apulaispormestari Piia Elo (sd) kommentoi, että peli edustaa maailmankuvaa, jota ei haluta enää ylläpitää ja lapsille opettaa.
– Meillä ei ole syytä olla sellaisia versioita varmaan päiväkodeissa, jotka ylläpitävät sellaista maailmankuvaa, jota me emme halua ylläpitää.
Sosiaalisessa mediassa klassikkopelin poistamisesta on kuitenkin herännyt keskustelu, jossa kantoja on esitetty niin puolesta kuin vastaan.
Afrikan tähden ongelmallisuutta on omissa sosiaalisen median kanavissaan avannut muun muassa myös vasemmistoliiton varavaltuutettu Paco Diop. Hän pitää ongelmallisena muun muassa pelin kuvitusta, joka toistaa haitallisia ja rasistisia stereotypioita eksoottisesta Afrikasta ja villeistä ihmisistä.
Jos julkaisu ei näy, pääset katsomaan sen täältä.
Sen sijaan Turun pormestari Minna Arve (kok) ei täysin allekirjoita päätöstä. Arve on kirjoittanut X-tilillään ymmärtävänsä, ettei Afrikan tähti vastaa enää nykypäivän arvoja, mutta kokee kuitenkin ylimitoitetuksi sen poistamisen päiväkodeista.
Jos julkaisu ei näy, pääset katsomaan sen täältä.
Lue myös: IS: Poliisi alkoi selvittää Lucia-neidon saamien rasististen vihaviestien vyöryä
Lue myös: Yli 200 kasvin nimi muuttuu - syynä rasistinen termi
Lähteet: Ilta-Sanomat