Kuva: Shuttersrock

Milloin juhannusliikenne on vilkkaimmillaan? Katso Fintrafficin ennuste

17.06.2024 21:15 - Reija Saarinen

Juhannusliikenne käynnistyy loppuviikosta.

Tulevana viikonloppuna juhlitaan jälleen juhannusta, mikä näkyy vahvasti myös liikenteessä, kun moni suuntaa viettämään keskikesän juhlaa esimerkiksi mökille tai festareille. Fintrafficin ennusteen mukaan menoliikenne on vilkkainta torstaina 20. kesäkuuta. Liikennemäärät ovat Etelä-Suomessa suurimmillaan kello 15 ja 17 välillä. Pohjoisessa sen sijaan liikenne saattaa olla vilkasta aina iltaan saakka. 

Myös perjantaille 21. kesäkuuta on odotettavissa vilkasta liikennettä ainakin aamupäivän aikana. Paluuliikenne sen sijaan keskittyy enimmäkseen sunnuntaille. Fintrafficin tieliikennekeskuksen ennusteiden mukaan paluuliikenne alkaa vilkastumaan sunnuntaina 23. kesäkuuta aamupäivästä jatkuen Etelä-Suomessa aina iltaan asti. Liikennemäärät ovat suurimmillaan kello 12 ja kello 17 välillä.

- Odotettavissa on ruuhkaa, jossa turha kiire kannattaa jättää pois. Ohittamisella saavutettava ajallinen hyöty on hyvin pieni, ja sillä voi sitä vastoin aiheuttaa vakavia vaaratilanteita ja pahimmillaan onnettomuuksia, muistuttaa poliisista poliisitarkastaja Kari Onninen Fintrafficin tiedotteessa.

Myös Fintraffic peräänkuuluttaa autoilijoilta malttia ja turvallista liikennekäyttäytymistä.

- Maltti on nyt valttia. Juhannusruuhkien aikana jonot saadaan vetämään, kun pidetään aina kunnon turvaväli edellä ajavaan. Jono liikkuu tällöin jouhevasti ilman turhaa tempoilua ja haitariliikettä, ja ajokin on taloudellisempaa. Samalla saadaan kallisarvoisia sekunteja yllättävien tilanteiden varalle ja vältytään peräänajoilta, jatkaa Fintrafficin yksikönpäällikkö Eero Sauramäki.

Lue myös: Näin usein juhannus on Suomessa keskimäärin helteinen

Lähde: Fintraffic

Kilpailut

Uusimmat