Kuva: AOP

Veronpalautukset voivat jäädä saamatta, jos et ole ilmoittanut tätä oleellista seikkaa

22.07.2024 18:15 - Sanni Seppä

Noin 30 000 ihmistä saattaa jäädä ilman veronpalautuksia elokuussa.

Noin 30 000:lta elokuussa veronpalautusta odottavalta uhkaa jäädä rahat saamatta tilille, kertoo Verohallinto tiedotteessaan. Syynä tähän on se, etteivät useat veronpalautusten saajat ole ilmoittaneet tilinumeroaan Verohallinnolle.

Tilinumero uupuu tänä vuonna noin 48 000 veronpalautuksia odottavalta henkilöltä. Tilinumeroita puuttuu etenkin 2000-luvulla syntyneiltä nuorilta, jotka eivät ole aiemmin saaneet veronpalautuksia, eikä heillä näin ollen ole ollut aiemmin tarvetta ilmoittaa Verohallinnolle tilinumeroaan.

Verohallinnon menettelypäällikkö Mari Kleemola muistuttaa, ettei Verohallinto saa tilinumerotietoja suoraan pankeilta, vaan tieto on ilmoitettava itse. Puuttuva tieto on täydennettävä OmaVeroon 29. heinäkuuta mennessä. 

– Tilinumero kannattaa ilmoittaa OmaVerossa. Jos veronpalautuspäivä on 5.8., tilinumero pitää ilmoittaa OmaVerossa 29.7. Syyskuussa palautuksia saavien pitää toimia OmaVerossa viimeistään 27.8. Jos tilinumeron ilmoittaa myöhemmin, rahojen saamisessa kestää noin kuukausi, Kleemola kertoo.

Viime vuonna reilut 25 000 henkilöä jäi veronpalautuspäivinä ilman rahojaan, koska Verohallinnolta puuttui asiakkaiden tilinumeroita. Jos tilinumero uupuu, maksetaan veronpalautus maksuosoituksena Nordeaan. Summan voi lunastaa helpoiten pankkitunnuksilla Nordean Omaposti-palvelussa. Maksuosoituksen lunastamiseen voi kuitenkin kulua muutama pankkipäivä, eikä veronpalautusta tällöin saa heti veronpalautuspäivänä. 

Rahat eivät näy tilillä välttämättä heti aamulla

Verohallinto muistuttaa, etteivät veronpalautukset näy välttämättä heti aamulla tilillä. 

– Veronpalautukset maksetaan päivän aikana, joten kannattaa tarkistaa tilanne uudestaan iltapäivällä, Kleemola sanoo.

– Jos veronpalautus ei ole tullut tilille iltaan mennessä, todennäköisesti maksupäivä on siirtynyt eteenpäin.

Henkilöasiakkaiden verotus valmistuu joustavasti eli eri henkilöillä eri aikaan, jonka takia sekä veronpalautusten että mätkyjen määräpäiviä on useita vuodessa. Ensimmäiset ovat saaneet veronpalautuksensa jo heinäkuussa, kun taas osa saa ne vasta joulukuussa. Suurimmalle osalle palautukset maksetaan elo-syyskuun välillä.

Lue myös: Verohallinto on kerännyt tänä vuonna jo kymmeniä miljardeja euroja veroa

Lue myös: Huijarit kalastelevat pankkitietoja nyt puhelimitse - Poliisi varoittaa laajasta huijausten sarjasta

Lue myös: Kuuluuko vuokrasopimukseesi sopimussakko? Näissä tapauksissa se ei jää vuokralaisen maksettavaksi

Lähde: Verohallinto

Kilpailut

Uusimmat