Kuva: Shutterstock

Tuuli voi tänään yltyä Suomessa monin paikoin vaaralliseksi - katso, missä voimakkaimmillaan

25.09.2024 08:45 - Minttu Tikkanen

Tuuli yltyy vaaralliseksi iltapäivän ja illan aikana.

Suomeen osuu tänään tavanomaista voimakkaampia tuulia, joiden Ilmatieteen laitos varoittaa yltyvän jopa vaarallisiksi ja laajoilla alueilla ainakin mahdollisesti vaarallisiksi.

Vaarallista tuulta Ilmatieteen laitos ennustaa laajalti länsirannikolle. Mahdollisesti vaarallisena Ilmatieteen laitos pitää tilannetta myös laajalti suuressa osassa Etelä-Suomea ja merialueita. Pohjois-Suomessa sen sijaan tuuli ei ainakaan toistaiseksi ylly samoihin lukemiin kuin etelässä.

Tuulen odotetaan yltyvän vaaralliseksi iltapäivän ja illlan aikana. Vaarallisimmillaan tuuli voi Varsinais-Suomessa, Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla, Ahvenmaalla sekä Satakunnassa yltyä puuskissa jopa 20 metriin sekunnissa. Myös mahdollisen vaaran alueilla, eli suuressa osassa Suomea, tuuli voi sielläkin olla kuitenkin puuskissa 15 metriä sekunnissa.

Ilmatieteen laitos varoittaa, että jopa mahdollisen vaaran alueilla voi puita kaatua siellä täällä tai ilmetä yksittäisiä sähkökatkoksia. Vaarallisilla alueilla Ilmatieteen laitos puolestaan varoittaa jo laajoista tuulivahingoista ja raivaustöistä. Sähköt voivat näillä alueilla mennä pitkäksikin aikaa. 

Lue myös: Ensilumi on satanut osaan maata

Lähde: Ilmatieteen laitos

Kilpailut

Uusimmat