Kuva: Shutterstock

Suosittu oikoreitti sulkeutui kaikessa hiljaisuudessa Helsingissä - pysyy kiinni kuukausia

08.10.2024 13:45 - Minttu Tikkanen

Työt valmistuvat joulukuussa.

Monen päivittäin käyttämä "oikoreitti" Helsingin yliopiston metroasemalla on kaikessa hiljaisuudessa suljettu. Viralliselta nimeltään Opintoputki eli tunneli metroasemalta Yliopistonkadulle on suljettu eilen maanantaina korjaustöiden vuoksi.

Korjaustyöt parantavat tunnelin turvallisuutta merkittävästi, sillä lattioiden lämmitystä ja sulanapitojärjestelmiä uusitaan. Näiden toimenpiteiden seurauksena putki tulee pysymään sulana myös talviaikaan, kun aikasemmin siitä on voinut tunneliin kulkeutuvan lumen ja veden vuoksi tulla talviaikana vaarallisen liukas. 

Opintoputki pysyy suljettuna joulukuuhun saakka, sillä työt valmistuvat tämänhetkisen arvion mukaan joulukuun lopussa. 

Suljettu tunneli on mahdollista kiertää kahta eri reittiä. Tunnelista voi nousta portaita pitkin ulos, jolloin saapuu Vuorikadulle. Vaihtoehtoisesti esteetön reitti löytyy, kun kiertää Kaisaniemenkatua ja Mikonkatua pitkin Yliopistonkadulle.

Lue myös: HS: Uusi iso tietyö katkaisee raitioliikenteen kokonaan tärkeässä solmukohdassa Helsingissä

Lue myös: Helsingin keskeisen kadun muuttamisesta kävelytieksi äänestettiin - näin kävi

Lue myös: Odotettu metroaseman remontti alkaa jo tänä syksynä - matkustajien toiveet on huomioitu

Lähde: Kaupunkiliikenne

Kilpailut

Uusimmat