Kuva: Shutterstock

Poliisin tehovalvonta johti satoihin sakkoihin - erityisesti yksi ikäryhmä korostui törttöilyssä

22.10.2024 15:15 - Minttu Tikkanen

Suuri onnettomuuksille altistava tekijä on ylinopeus.

Poliisi valvoi liikennettä menneenä viikonloppuna erityisesti painottaen tehovalvontaa nuorten liikennekäyttäytymiseen ja ajonopeuksiin. Viikonlopun kestänyt valvonta johti satoihin sakkoihin ja liikennevirhemaksuihin.

Yhteensä sakkoja määrättiin 604 ja liikennevirhemaksuja 397 kappaletta. Määrä perustuu annettuihin sakkoihin kaikille kuljettajille yhteensä, ei pelkästään nuorten kuljettajien kohdalla.

Osa ylinopeustapauksista ylitti myös vakavan piittamattomuuden kriteerit eli ajamisen siten, että tien nopeusrajoitus ylitetään vähintään 30 kilometrillä tunnissa. Tällaisia tapauksia oli viikonlopun kuljettajista 89 kappaletta. 

Lisäksi törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia kirjattiin viikonlopun aikana yhteensä 45. Näissä korostuivat erityisesti nuoret kuljettajat, sillä yli puolessa kuljettaja oli alle 25-vuotias henkilö. Liikennerikkeistä huolimatta vakavilta onnettomuuksilta liikenteessä kuitenkin vältyttiin. 

Aina nuoret kuljettajat eivät ole kuitenkaan niin onnekkaita, sillä yleisellä tasolla nuorten kuljettajien kuolemanriski liikenteessä on koko väestöön suhteutettuna poliisin mukaan jopa kolminkertainen. Yksi suurimmista liikenneonnettomuuksille altistavista tekijöistä on ehdottomasti liian suuri ajonopeus. 

Lue myös: Toholammilta löytyi nyt lisää mahdollisesti vainajalle kuulunutta tavaraa

Lue myös: 10-vuotias lapsi jäi linja-auton alle - loukkaantui vakavasti

Lue myös: Uutta tietoa Imatran tuhoisasta tulipalosta - Poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi

Lähde: Poliisi

Kilpailut

Uusimmat