Kuva: Shutterstock

Riittääkö pikapesu oikeasti irrottamaan lian vaatteesta? Asiantuntijan vastaus on selkeä

30.06.2024 16:15 - Minttu Tikkanen

Pikapesua käytettäessä kannattaa muistaa muutama asia.

Kun sähkön hinta huitelee pilvissä ja pyykkivuori kasvaa, voisi pyykin pikapesuohjelma tuoda helpotusta arkeen, mutta ensin on hyvä kuitenkin tiedostaa, että kaikkiin tilanteisiin pesuohjelma ei sovi.

Marttaliiton asiantuntija, Päivi Kaipainen kommentoi sähköpostitse, että pikapesuohjelma ei ole suinkaan yhtä tehokas kuin perinteinen pesuohjelma, eikä sitä sen vuoksi voi suositella käytettäväksi kaikelle pyykille. Pikapesu soveltuu vain vähän likaantuneelle pyykille, mutta likaisempien vaatteiden kohdalla se tuskin tuottaa haluttua lopputulosta. Sillä ei siis voi mitenkään korvata tavallisenpituista ohjelmaa silloin, kun sille on tarvetta.

- Pikapesuohjelmat eivät kuitenkaan korvaa peruspesuohjelmia ja pikaohjelmat eivät välttämättä puhdista kaikkea likaa kunnolla, Kaipainen sanoo.

Kaipainen jatkaa, että pikapesua ei myöskään ole tarkoitettu käytettäväksi suurelle pyykkimäärälle kerralla. Jos valitsee pikapesuohjelman, tulisi pyykinpesukone täyttää vain maksimissaan puolilleen, jotta koneeseen jää tilaa liikkeelle, joka irroittaa likaa. Pikapesu pesee siis tehokkaasti vain pienen määrän ja vain vähän likaantunutta pyykkiä kerrallaan.

Ohjelman lyhyyttä ei myöskään ole mahdollista kompensoida esimerkiksi annostelemalla runsaammalla kädellä pesuainetta. Liian suuresta pesuainemäärästä voi vain kertyä jäämiä niin vaatteisiin kuin pesukoneeseenkin.

Lyhyen ohjelman tavoin liian alhainen pesuveden lämpö ei välttämättä riitä irroittamaan kaikkea likaa, vaikka kyseessä olisi pidempikin ohjelma. Kaikki tekstiilit eivät kuitenkaan välttämättä kestä esimerkiksi 60 asteen pesuvettä, joka yleensä poistaa kaiken lian ja hajut. Jos vaate ei kestä kuumaa vettä, kannattaa Kaipaisen mukaan hakea vaihtoehtoista ratkaisua esimerkiksi etikasta, jota voi lisätä pesuun huuhteluaineen tapaan tai jossa vaatteen voi liottaa ennen pesua. Tällöin etikkaa kannattaa sekoittaa Kaipaisen mukaan viiteen litraan vettä noin puolikas desi ja liottaa vaatetta seoksessa puolisen tuntia. Liotuksen jälkeen vaate kannattaa heti huuhdella ja heittää tavalliseen konepesuun.

Jos vaatteessa on todella pinttynyt haju, joka ei lähde edes vippaskonsteilla, kannattaa kuumempaakin pesulämpötilaa pesuohjeesta huolimatta harkita.

- Ennen kuin heität pois pahalta haisevan vaatteen, kuten t-paidan tai treenivaatteen, harkitse sen pesemistä 60 asteessa, vaikka hoito-ohjeessa olisikin alempi lämpötila. Vanha vaate on ekologisempi kuin uuden hankinta, Kaipainen summaa.

Lue myös: Kuinka monta pussilakanaa mahtuu viiden kilon pesukoneeseen? Lasketaanko kilomäärä kuivan vai märän pyykin perusteella?

Lue myös: Pesty pyykki ja pyykinpesukone haisevat tunkkaisille - mikä avuksi?

Kilpailut

Uusimmat