Kirsi Ranto: Se kerta, kun en pystynyt itkemään äidin kuolemaa
Valovoimainen artisti Kirsi Ranto tuntee edesmenneen äitinsä ajoittain edelleen lähellään.
Iso kasvunpaikka Kirsi Rannon elämässä on ollut äidin kuolema, joka tapahtui vuosi sitten. Äiti sai aivoverenvuodon ja menehtyi kohtaukseen. Asia tuli Kirsille täytenä yllätyksenä.
Haastattelutuolissa istuvan naisen olemuksessa on tyyneyttä asiasta puhuttaessa, vaikka tapaus on melko tuore. Miten tämä on mahdollista?
- Kuolema on jännä asia. Musta meidät on niin ehdollistettu siihen, että kuolema on vakavaa, kamalaa ja lopullista. Ehkä olin ehtinyt olla tällä polulla sen verran pitkään, että oma käsitys elämästä oli toisenlainen, kun äiti lähti. Kyllä se itseäkin yllätti, että miten reagoin asiaan
- Kun sain sen puhelun, olin Amerikassa juuri silloin keskellä yötä Los Angelesissa. Olin ollut tapaamassa äiti Ammaa ja olin menossa nukkumaan, kun sain viestin. Tottakai putosin polvilleni. Ensimmäinen reaktio oli shokki, mikä kesti päiviä, muistelee Kirsi.
- Sen jälkeen koin erikoisen olotilan - minut valtasi mieletön rakkaus. Se on ollut mielelle vaikein asia, kun asiasta haluaisi tehdä surullisen ja kamalan. Sydämeni tuntee, että äiti on nyt vapaa. Olen vain vahvistunut siitä kokemuksesta. Äidillä oli ihana, hyvä elämä. Hänen kanssaan ei jäänyt mitään kesken.
Uusimmassa kirjassaan Ranto kuvailee kuoleman jälkeiset hetket tarkasti.
- Olen tuntenut hänen läsnäolonsa lähelläni alusta asti. Se on ollut hämmentävää ja helpottavaa. Äiti lähti vuosi sitten. Viime syksynä oli sellaisia viiden minuutin itkunpuuskia, kun tajusin tilanteen. Silloin kun äiti lähti, olin puoli vuotta Amerikassa ja kaksi kuukautta Intiassa vielä sen jälkeen.
- Suomeen palaaminen jännitti, koska en tiennyt, hyökyisikö suru silloin yli. Samaan aikaan sattui kuitenkin niin monta siunausta, että selvisin pahimmasta surusta. Nämä pienet ihmeet ovat auttaneet koko perhettä yhdistymään.
Voimaa on antanut myös se, että Kirsi tuntee välillä edelleen äitinsä vierellään.
- Minulla oli kaksi sellaista isompaa kokemusta kuoleman jälkeisten viikkojen aikana, jossa tunsin äidin läsnäolon isosti. Menin ensimmäistä kertaa hänen asuntoonsa ja päätin antaa surun tulla. Annoin itselleni luvan itkeä, koska tiesin, ettei äiti koskaan enää tulisi siihen asuntoon. Halusin käsitellä tunteita pois. Avasin äidin asunnon oven, ja tunsin hänen läsnäolonsa.
- Energia viestitti minulle, että "Mitä sinä nyt, kyllähän sinä tiedät, miten nämä asiat ovat. Tässä ollaan - nämä ovat vain näitä fyysisiä asioita, mitä nyt hoidetaan". Tunsin, että hän on rauhassa, onnellinen ja kepeässä energiassa. Yritin maata siellä äidin sohvalla ja antaa itkun tulla, mutta ei se sitten vaan tullut, nauraa Kirsi.
