Kuva: Fotolia
Rakas isäni, välillä toivon kuolemaasi
Avoin kirje -sarjassa ihmiset kirjoittavat avoimesti ja rohkeasti asioista, jotka ovat jääneet sanomatta tai kuulematta.
"Rakas isäni,
Ajattelen päivittäin kuolemaasi. Sitä, milloin se tulee tapahtumaan. Sitä, milloin pääsen tästä tuskasta ja jatkuvasta huonosta olosta irti. Välillä jopa toivon kuolemaasi, vaikkakin itken samalla. En vain enää jaksa sitä, että kuljen elämäni tunnerikkona ja odottaen.
Saatat ajatella, että minussa on jotain vialla, koska ajattelen niin paljon kuolemaasi. Totta puhuen se on vain tapa käsitellä sitä totuutta, ettet tule koskaan elämään "normaalin" isän mittaista elämää. Et tule tätä menoa koskaan näkemään sitä päivää, kun saan lapsia tai menen naimisiin. En tule hautaamaan sinua niin, että omat lapseni ovat rinnallani, vaan joudun hautaamaan sinut sinun vanhempiesi - minun isovanhempieni - kanssa.
Sairautesi vie minut päivittäin niin syviin vesiin, etten edes voi kuvitella sitä, millaista sinun elämäsi on tällä hetkellä. Samalla en voi olla ajattelematta sitä, onko tämä kaikki minun syytäni.
Jos olisin vain jättänyt sanomatta ne sanat, jotka aiheuttivat eronne äidin kanssa, olisimmeko tässä tilanteessa? Jos olisin vain kestänyt paksunahkaisena sen, että elämäni olisi jatkuvaa poliisien tervehtimistä ja sairaalakierroksia suljetulla osastolla... mutta en kestänyt.
Kun aloitit vihdoin paranemisprosessin, menetit elämäsi tärkeimmät ihmiset. En puhunut sinulle vuosiin. En edes halunnut nähdä sinua, koska minuun sattui niin paljon. Olin aina ollut isin tyttö. En ollut enää. Sydämeni revittiin rinnasta, kun muutuit sairautesi myötä täysin toiseksi ihmiseksi. En ymmärtänyt ja hyväksynyt sitä, että se oli sairautesi, et sinä.
Nyt olen yrittänyt kaikkeni, että saisin sinut jälleen nauttimaan elämästä. Poden jatkuvasti syyllisyyttä siitä, että välttelen läsnäoloasi. Teen sen vain sen vuoksi, että sinä saat oloni niin huonoksi, ja vaikka tiedän ettei se ole sinun vikasi, teen sen silti. Syöt minusta elämänilon ja haluaisin niin kovasti olla onnellinen.
En voi muuttaa sinua, enkä voi parantaa sinua. En voi antaa sinulle elämäniloasi takaisin, vaikka kuinka yrittäisin. Se katosi lääkkeiden myötä. Sen sijaan yritän vielä kuunnella itkemättä soittojasi, joissa puhut olemattomista asioista: henkilöistä, tapahtumista, joita ei ole olemassa. Yritän kuunnella ja olla läsnä, vielä kun minulla on siihen mahdollisuus.
Isä, olen niin pahoillani kaikesta ja myös tästä kirjeestä. Toivon vain, että tämä päättyisi pian. Haluaisin vihdoin elää normaalia elämää kaikkien näiden vuosien jälkeen.
Terveisin,
Isin tyttö"
Lähetä meille avoin kirjeesi osoitteeseen rea.haverinen@bauermedia.fi. Voicen toimitus pidättää oikeuden muokata kirjeitä ja päättää itse niiden julkaisusta. Julkaistut kirjeet julkaistaan aina nimettöminä.
