Naisen tositarina: Paniikkikohtaus, joka muutti elämäni
New Jerseystä kotoisin olevan Ashley Nessmanin elämä muuttui täysin paniikkikohtauksien myötä.
23-vuotiaan naisen mukaan hän on taistellut ahdistusta ja masennusta vastaan 13-vuotiaasta lähtien. Lue tarina Ashley Nessmanin omasta suusta kuultuna.
"Muistan päivän, jolloin minut jätettiin yksin kotiin. Yksin oleminen aiheuttaa minulle eniten ahdistusta. Aloin hikoilla ja hyperventiloida. Menin jonnekin muualle, en saanut kosketusta todellisuuteen. Tulin miltei hulluksi, kun yritin selittää vanhemmilleni, mikä minulla oli. En itsekään tajunnut sitä. He veivät minut ensiksi lääkärille. Hän halusi antaa minulle lääkityksen, mutta äiti kielsi sen ehdottomasti.
Aloimme etsiä terapeutteja ja vaihtoehtoisia hoitomuotoja. Olen käynyt jokaisessa terapiassa, mitä voit miettiä. Kristillinen ohjaaja yritti liittää kaiken Raamattuun, ja yritti manata minusta ahdistusta pois. Kun se ei tehonnut, kokeilin uutta psykologia, joka liitti minut monitoreihin ja kokeisiin ja käski tehdä hengitysharjoituksia. Löysimme uuden terapeutin, joka oli kuin vanhoista elokuvista. Makasin sohvalla ja katsoin töherryskuvia ja sanoin asioita, jotka tulivat ensiksi mieleeni. Hän yritti diagnosoida minua kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön.
Minulle ei koskaan kerrottu, mitä kehossani tapahtui, ja siksi monet hoidot olivat yrittämistä ja erehtymistä. Olin valmis luovuttamaan, kunnes sain paniikkikohtauksen, joka muutti elämäni.
Olin muuttanut juuri uudelle paikkakunnalle ja aloitin uuden koulun. Elämässäni oli uudenlaisia stressitekijöitä. Valmistauduin äidinkielen kokeeseen ja opettaja oli juuri laittanut koelapun pöydälleni, kun menin turraksi. Tunsin olevani halvaantunut. Putosin pulpetilta lattialle ja hoitaja kutsuttiin huoneeseen. Tajusin, että ahdistukseni pelko ja masennus kumpusivat yksin jäämisen pelosta. Sain vuonna 2009 diagnoosin paniikkihäiriöön.
Ihmiset eivät ota mielisairautta tosissaan. Luulen, että tasapainoon auttavat 80 prosenttia kognitiiviset taidot ja 20 prosenttia oikeanlainen lääkitys. Minun täytyi hyväksyö, ettei kaikkia asioita voi muuttaa. Sain pienempiä paniikkikohtauksia, mutta pärjäsin ja olen onnellinen, etten luovuttanut. Olen oppinut, ettei mielensairauden kanssa ole itsekkyyttä, vaan itsestään huolehtimista. Sanon läheisilleni, että olen ihminen ja minulla on tarpeita. Jos ne eivät täyty, en ole onnellinen. Heidän täytyy tietää, mitä tunnen ja mistä paniikki saa alkunsa. Paniikki ja masennus ovat yleisempiä kuin ihmiset ajattelevat."
