Komiikka avasi tien ulos masennuksesta - suosikkijuontaja kertoo tarinansa TV:ssä
Koomikkona ja radiojuontajana työskentelevä Sampsa Simpanen todisti papin työssään raskaita asioita, jotka ajoivat hänet masennukseen.
Saako mies sanoa ääneen, kun voimat loppuvat kesken?
Kipeä kysymys havahdutti Sampsa Simpasen pari vuotta sitten. Hän työskenteli tuolloin pappina ja kohtasi päivittäin ammatissaan ihmiselämän isoja hetkiä. Jotkut niistä olivat surullisia ja jäivät mieleen pyörimään päivän jälkeen.
Simpanen on lämmin ja huumoria hersyvä iso mies, johon kenen tahansa on helppo tukeutua. Vaikka nauru tulee häneltä luonnostaan, tuli eteen sellainenkin päivä, kun mikään ei enää naurattanut. Ei oikeastaan jaksanut tehdä mitään, vain uuvutti.
Oma vointi kärjistyi kahteen tapaukseen. Simpanen tunsi tuskaa haudatessaan kaksi pientä lasta. Heidän lisäkseen hän joutui hautaamaan narkomaanin surmaaman 23-vuotiaan äidin, jolta jäi taakse kuusivuotias poika. Pojan isä oli tehnyt kolme vuotta aiemmin itsemurhan.
- Tuolloin maailman pahuus tuli päälleni niin voimakkaasti, etten osannut jättää sitä työpaikalle. Sairastuin burn outiin, joka johtui pitkään jatkuneesta hoitamattomasta työuupumuksesta. Yksi maailman hienoimpia diagnooseja, mitä ihminen voi saada, naurahtaa Simpanen.
{lainaus teksti="Minulla on maailman ihanin ja viisain vaimo. Olen oppinut vuosien aikana kuuntelemaan hänen ohjeitaan."}
- Sen jälkeen asiat eskaloituivat nopeasti. Tila eteni keskivaikeaksi masennukseksi ja kun jäin sairaslomalle, olo paheni ja sain vaikean masennuksen diagnoosin.
Simpasen Tiina-vaimo näki, miten hänen miehensä vointi huononi aina, kun kirkolta otettiin yhteyttä työasioissa. Pari keskusteli yhdessä ja tuli lopulta siihen tulokseen, että Sampsan kannatti irtisanoutua.
- Minulla on maailman ihanin ja viisain vaimo. Olen oppinut vuosien aikana kuuntelemaan hänen ohjeitaan. Totesimme yhdessä, että ehkä minun on aika tehdä jotain muuta vähän aikaa. Irtisanoin itseni kirkolta ja jälkikäteen katsottuna se oli se hetki, jolloin paranemiseni alkoi. Toipuminen alkoi siitä, kun stressinaiheuttaja jäi pois elämästäni.
"Miehen masennuksesta ei puhuta"
Tänä päivänä Sampsa Simpanen voi paremmin kuin hyvin. Hän seuraa unelmaansa ja vie eteenpäin koomikon uraansa keikka keikalta. Miehen lupsakkaa tarinointia kuullaan Iskelmän taajuudella. Näissä työpaikoissa Sampsa saa tehdä sitä, mitä rakastaa: tavoittaa ihmisiä puheensa kautta ja ehkä mahdollisesti hieman naurattaakin.
Hän haluaa jakaa tarinansa, jotta miehen masennuksesta puhuttaisiin enemmän. Yksikin mies saattaa löytää samaistumispintaa Simpasen tarinasta, mikä on hänelle riittävä syy avata sanainen arkkunsa kokemistaan asioista. Keskiviikkona 9. syyskuuta koomikkopappi ja radiojuontaja nähdään Inhimillinen tekijä -ohjelmassa.
- Oli yksi vaikeimmista päätöksistä lähteä mukaan ohjelmaan. Minulla ei ole kuin kaksi vuotta aikaa, kun sain masennusdiagnoosin. Olen tällä hetkellä terve, mutta valinta oli silti vaikea, kertoo mies.
- Suomalaisen miehen masennuksesta ei puhuta paljon. Asenne oli pitkään se, että jos et tee töitä, ei sun syömänkään pidä. Et voi olla masentunut ja työkyvytön. Oli vaikea matka käydä läpi omat muistot ja ajatukset - miksi sairastuin ja mitä silloin tapahtui. Kävin läpi tuntemukseni ja katsoin sinne laatikkoon vielä kerran.
Saman kokemusten laatikon Simpanen avaa nyt Iskelmän haastattelussa.
Romahdus vei lattialle
Eletään vuotta 2013 ja Sampsan oli määrä lähteä pitämään jumalanpalvelusta kirkolle. Paineet olivat pitkään kasaantuneet miehen harteille, eikä hän päässyt kotoa mihinkään. Asiakkaiden kohtalot, nukkumattomat yöt ja jatkuva selviytymistaistelu kasaantuivat mykkyräksi sisälle. Pappi ja kolmen lapsen perheenisä romahti keittiönsä nurkkaan itkemään.
- Sanoin vaimolleni, etten enää jaksa. Kysyin, milloin on minun vuoroni olla heikko, kertoo Sampsa.
Simpanen ei syytä työuupumuksesta ja masennuksestaan seurakuntalaisiaan tai työpaikkaansa.
- Se on raskas ammatti. Siinä työssään asiat ottaa helposti itseensä ja sinulle tulee vastuun kautta tietynlainen kaikkivoipaisuuden tunne, ikään kuin muiden ongelmat olisivat sinun ratkottavanasi. Niin hullua kuin se onkin, papin pitäisi osata kylmettää tunteensa kuunnellessaan toisia.
Luontaista lämpöä säteilevän Simpasen oli vaikea pukea ylleen tätä raskasta kuorta, vaikka ihmisten kohtalot tekivät hänen sydämestään raskaan.
- Tiedän monia pastoreita ja pappeja, jotka ovat jääneet sairaslomalle ja tiedän joitakin, jotka ovat nytkin sairaslomalla. Kun sairauteni oli pahimmillaan, opin irrottamaan papin työhön liittyvästä vastuusta. Tajusin, että olen vain pieni osa yhteiskuntaa ja jos se puuttuu, tilalle tulee paikkaaja. Perheelleni ja lapsilleni olen kuitenkin ainut.
"Isikin kaipaa kainaloa"
Tiennäyttäjänä miehelle toimi yllättäen oma kuusivuotias Veeti-poika. Masennuksen ollessa pahimmillaan Simpanen makasi vuodelevossa kotonaan. Vaimo halusi piristää miestään ja pyysi häntä usein sohvalle lepäilemään, jotta lapset pääsisivät näkemään hänet.
{lainaus teksti="Niin hullua kuin se onkin, papin pitäisi osata kylmettää tunteensa kuunnellessaan toisia."}
- Lepäilin siinä ja naureskelin lapsien kanssa sen, mitä jaksoin olla. Tämän jälkeen menin takaisin sänkyyn. Veeti on aina ollut lapsistamme herkin. Hän aistii ja pohtii asioita. Hän tuli silloin ääneti huoneen ovelle, katsoi minua hetken aikaa ja kiipesi sanaakaan sanomatta kainalooni, kertoi Simpanen.
- Olimme siinä yhdessä viitisen minuuttia. Sen jälkeen hän kiipesi pois sylistäni, laittoi peiton päälleni ja meni katsomaan lastenohjelmia. Se kosketti syvältä. Veeti ymmärsi isän kaipaavan kosketusta ja kainaloa, vaikka emme olleet kertoneet hänelle mitään sairaudestani. Kuusivuotiaalle oli tärkeämpää hoivata isiä kuin se, että hän kaipasi isistä leikkikaveria itselleen.
Tuolla hetkellä Sampsa Simpanen tajusi lasten ja perheen olevansa elämänsä tärkein asia. Hän sai voimaa tehdä radikaaleja päätöksiä, jotka veivät hänet pois masennuksesta.
- Veeti ei varmasti tajunnut, mikä merkitys sillä tapahtumalla oli. Kerron hänelle myöhemmin ehkä murrosiässä, kun hän alkaa ymmärtää asiaa enemmän.
Tie nauruun avautui
Jokaisella masentuneella on erilainen väylänsä ylös kuopasta. On kuitenkin varmaa, että nauru auttaa useimmiten ihmistä harmaan sumun keskellä. Simpasen tie vei syvemmälle komiikkaan, kun irtisanoutumisen jälkeen piti keksiä itselle uudenlainen ammatti.
- Olen 2000-luvun alusta asti ihaillut stand up -koomikoita ja sitä helppouden illuusiota, joka on läsnä heidän lavaesiintymisessään. Olen aina ajatellut, että haluaisin kokeilla sitä. Kun asuimme Kuopiossa, siellä on Suomen komediafestivaalit, jonka yhteydessä järjestettiin kaksipäiväinen kurssi. Sitä veti Teemu Vesterinen, kertoi Simpanen.
- Kurssiin kuului keltanokkien iltapäivä, jossa esiintyi pelkästään kurssilaisia. Tämä oli turvallinen tapa kokeilla lajia. Teemu piti tilannetta hallussa ja porukan hyvällä päällä, vaikka tulevat koomikot eivät välttämättä onnistuneetkaan ensiyrittämällä. Se oli ensimmäinen keikkani. Tein silloin vielä puolitoista vuotta töitä pappina ja harjoittelin koomikon työtä keikoilla.
- Lääkärini sanoi silloin aikoinaan, kun sairastuin, etten missään nimessä saa jättää komiikkaa pois. Minun oli tärkeää olla ympäristössä, jossa nauretaan, vaikka en itse nauraisikaan. Nauru tarttuu. Stand up -komiikka auttoi siihen, etten ollut kuin puoli vuotta sairaslomalla. Juttelin joidenkin pastorien kanssa äskettäin, ja eräskin henkilö on ollut kolme vuotta sairaslomalla ja vasta nyt palaamassa työkykyiseksi.
- Komiikka nosti minut nopeasti ylös. Kun jäin kirkolta pois, halusin katsoa sen kortin. Mihin rahkeeni riittäisivät, saisinko perheelleni tästä leivän. Juttelimme vaimon kanssa asiasta pitkään. Hän sanoi, että tukee asiassa minua. Hän opiskelee, mutta ajattelimme, ettei haittaa vaikka menisimme jonkin aikaa vähän ohuemmalla leivällä.
Ilon kautta suurta unelmaa kohti
Huumoria hersyvä mies on edelleen tällä tiellä. Ensimmäisestä keikasta on poikinut sittemmin satoja keikkoja ympäri Suomen. Papin ammatissa opittu puhumisen taito on jalostunut suvereeniksi ihmisten viihdyttämiseksi.
{lainaus teksti="Minulta on joskus kysytty, missä näet itsesi 10 vuoden päästä. Näen itseni Suomen tunnetuimpien koomikoiden joukossa."}
- Koomikon työtä ei opi kuin tekemällä. Sain ensimmäiset naurut sain kahdeksannella keikallani. Ensimmäiset 20 keikkaa menevät siihen, että yrität voittaa lavapelon. 50 keikan jälkeen kannattaa alkaa miettiä vähän, mitä lavalla oikein sanoo. Kun on tehnyt 100 keikkaa, voi miettiä sitä, että onko sinusta tähän ammattiin vai ei, Simpanen hymyilee.
- Olen nähnyt videon ensimmäisestä keikastani ja se on aivan hirveä katsottavaa. Olen pyytänyt ihmisiltä pari kertaa, että polttakaa nyt rituaalimenoin tuo nauha. Papin työstä on ollut hyötyä tässä uudessa ammatissa - tein niitä kuitenkin kymmenen vuotta. Osaan käyttää ääntä ja äänenpainoja. Minut on koulutettu niin, että osaan reagoida yleisön nauruun. Siitä on hyötyä koomikkona.
Niinkin on käynyt, että entisen papin on pitänyt välistä oikein avata silmiään ja ihmetellä, mihin elämä on hänet kuljettanut.
- Tampereen seudulle muuttaminen oli iso juttu. Minut tunnetaan koomikkona aiemmalla kotipaikkakunnallani Kuopiossa ja Itä-Suomessa, mutta täällä minun täytyi alkaa rakentamaan kaikkea uusiksi. Radiotyö tukee koomikon työtäni ja toisinpäin. Olen vaan yhtäkkiä tajunnut, että olen kolmanneksi suosituimmalla valtakunnallisella radiokanavalla juontajana, nauraa Simpanen.
- Ihmisen elämässä tulee hetkiä, jolloin pitää pysähtyä ja katsoa, että missä oikein olet. Minulle tuli tällainen hetki vastaan, kun olin Ilosaarirockissa esiintymässä Mariskan ja 22 Pistepirkon välissä. Mietin, että olen pappi ja olen esiintymässä koomikkona Suomen yhdellä suurimmista festareista. Mitenköhän tänne päädyin?
Simpasen unelma on kirkastunut matkan varrella.
- Minulta on joskus kysytty, missä näet itsesi 10 vuoden päästä. Näen itseni Suomen tunnetuimpien koomikoiden joukossa. Olen sanonut nyt sen ääneen. Se tarkoittaa, että alan tekemään asian kanssa alitajuisesti töitä. Teen valintoja tätä unelmaa kohti. En tiedä toteutuuko unelma, se vaatii hirvittävän paljon töitä. Keikkaa ja ajamista ympäri Suomen. Se on kuitenkin sen arvoista.
Sampsa Simpasen tarina kuullaan Inhimillinen tekijä -ohjelmassa keskiviikkona 9. syyskuuta TV1-kanavalla klo 22. Jakson nimi on Kun äijä uupuu.
