Kuva: Shutterstock

Yhä uudemmissa taloyhtiöissä joudutaan tekemään putkiremontteja

04.07.2024 15:48 - Vilma Toikka

Putkiremontit eivät kohdistu vain vanhoihin taloihin.

Isännöintiliiton vuoden 2024 putkibarometristä selviää, että yhä uudemmissa taloyhtiöissä joudutaan korjaamaan putkistoja. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan putkistoja on jouduttu korjamaan 1980-, 1990- ja 2000 -luvulla rakennetuissa taloyhtiöissä.

Putkiremonttibarometrista selviää, että lähes neljännes barometriin raportoiduista putkiremonteista on tehty vuonna 1980 tai myöhemmin rakennetuissa kiinteistöissä. Kyseisissä remonteissa kaikkien kiinteistöjen kohdalla on uusittu käyttövesiputket. Lisäksi viemäreitä on uusittu osassa kiinteistöistä.

– Usein puhutaan, että taloyhtiön putkistot kestävät 50 vuotta. Keskimäärin näin varmaan onkin, mutta yhden keskiarvoluvun korostaminen peittää alleen suuren määrän kiinteistökohtaista vaihtelua sekä sen, että korjaustarve voi osua käyttövesiputkiin eri aikaan kuin viemäreihin. Tuore tutkimusdatammekin osoittaa, ettei 50 vuoden nyrkkisääntö läheskään aina valitettavasti päde. Tämä on hyvä pitää mielessä, kun pohtii taloyhtiön tulevia korjaustarpeita. Kannattaa varautua siihen, että putket saattavat joskus vaatia korjaamista luultua aiemmin,  Isännöintiliiton tutkimuspäällikkö Olli Rekonen kertoo.

Putkien kunnon kestoon vaikuttaa muun muassa putkien materiaali ja valmistustapa. Putkien liitoksilla sekä vedenkulutuksella on myös merkitystä kiinteistössä. 

Laadukkaalla putkiston kuntotutkimuksella voidaan määrittää oikea ajankohta putkiremontille. Tutkimuksen avulla saadaan kartoitettua putkien kunto ja se, kuinka kauan ne tulevat tulevaisuudessa kestämään. 

Putkien korjaamisen ajoittaminen on kuitenkin kiinni siitä, mitä kussakin taloyhtiössä halutaan tehdä. Osa haluaa ennakoida ja korjata putket ennen kuin vuotoja ja vesivahinkoja ilmenee. Toiset taas haluavat ajaa vanhan putkiston loppuun asti ja ryhtyä suunnittelemaan putkiremonttia siinä vaiheessa, kun vanhat putket ovat jo aiheuttaneet vuoto- ja vesivahinkoja.

- Jälkimmäisen strategian valitsevien on kuitenkin syytä tiedostaa riskit ja huomioida, että putkivuodot ja niiden akuutit korjaukset aiheuttavat asumishaittaa ja lisäkuluja. Putkien ikä vaikuttaa myös vakuutuskorvauksiin, sillä vesivahinkojen korvauksiin tehdään ikävähennyksiä putkiston iän perusteella, Rekonen summaa.

Lue myös: Opiskelijat voivat jatkossa nostaa aiempaa enemmän opintolainaa

Lue myös: "Voi tulla yllätyksenä vuokralaiselle" - Tiesitkö tätä tärkeää seikkaa vuokrasopimuksen solmimisesta?

Lähde: Isännöintiliitto

Kilpailut

Uusimmat