Kuva: Shutterstock

Innovaation myötä myös vakavasti sairaat lapset voivat osallistua opetukseen Helsingissä

03.10.2024 14:15 - Rebekka Silvennoinen

Robotin avulla lapsi voi kokea koulun tarjoamaa yhteisöllisyyttä.

Helsingin kaupunki hankki lukuvuoden alusta kolme koulurobottia, joiden avulla oppilas näkee kotoa käsin oman koululuokkansa. 

Robotin avulla myös pitkäaikaissairaat lapset, jotka eivät esimerkiksi infektioriskin vuoksi voi mennä kouluun, voivat osallistua opetuseen viittaamalla, vastaamalla ja tekemällä yhdessä tehtäviä luokkatovereidensa kanssa. 

– Kun aktiivihoito esimerkiksi leukemiassa tai luusyövässä päättyy, oppilas ei voi infektioriskin vuoksi mennä kouluun. Oppilaat ovat kuitenkin jaksavia ja pystyvät opiskelemaan. Robotti toimii apuna siinä, että he pääsevät kiinni omaan kouluunsa, kertoo erityisopettaja Ina Kivalo Helsingin kaupungin tiedotteessa.

(kuva: RONI REKOMAA)

Sairaalajakson aikana oppilas saa opetusta sairaalakoulusta. Kotiutuessa koulun tulee järjestää opetusta kotiin ja koulurobotin avulla opetukseen sisältyy myös koulun ja opiskelutovereiden tarjoama yhteisöllisyys. 

– Koulunkäynti on paljon muutakin kuin matematiikan ja englannin oppimista. Yhteisöllisyys, kommunikaatio ja kaverisuhteiden ylläpitäminen on tärkeää. Hän pääsee yhteisöön mukaan, esimerkiksi välitunteihin, retkiin ja koulun monenlaisiin tapahtumiin, Kivalo luettelee robotin avulla osallistumisen hyötyjä.

Robotti voi myös helpottaa kouluun paluuta tauon jälkeen, kun oppilas pääseen sen avulla oman luokkansa toimintaan mukaan, vaikka olisinkin vielä fyysisesti poissa lähiopetuksesta. 

Robotteja on jo käytössä kolmessa Helsingin kaupungin koulussa. Yksi niistä on Poikkilaakson ala-asteen koulu Jollaksessa. Robottitunteja on Poikkilaakson ala-asteella kaksi oppituntia päivässä. 

Robotti asetetaan koululuokassa pulpetin päälle ja lapsi voi ohjata robottia kotonaan padin avulla. Lapsi voi ohjata robottia pyörimään pulpetilla 360 astetta, jotta hän näkee ja kuulee mitä opettaja ja luokkatoverit sanovat. Kun lapsi viittaa ja haluaa vastata, robotin vihreä valo vilkkuu. 

Lue myös: Tuleeko alumiinivuoka pestä, jotta sen voi laittaa metallinkeräykseen? Asiantuntijalta selkeä ohje

Lue myös: Suomalainen hittielokuva Netflixiin: "Nyt sen voi vihdoin katsoa myös muissa Pohjoismaissa"

Lue myös: Harvinainen onnettomuus kansallispuistossa – kaasukeitin räjähti nostaen tuvan katon ilmaan

Lähde: Helsingin kaupunki

Kilpailut

Uusimmat