Naisvankilan pomo kertoo, miksi naisvangit kokevat miehiä enemmän häpeää rikoksistaan: 'Rikkovat muutakin kuin lakia'
”Kun rikoksista ja vankiloista puhutaan kokemuksen äänellä, ääni on yleensä miehen.”
Näin Kaisa Tammi sanoo Naisvankilan pomo -kirjassaan (WSOY), joka julkaistaan tämän kuun lopussa. Tammi on saanut urallaan paljon muutosta aikaan vankila-alalla ja kertoo nyt Voice.fi:n haastattelussa muun muassa, mistä muutoksesta hän on erityisen ylpeä. Koko haastattelun voit kuunnella alta tai Podplaysta.
Tammi on itse ollut vankilassa töissä yli 30 vuotta muun muassa vanginvartijana ja psykologina ja on nykyään johtavassa asemassa. Tammi halusi ikuistaa elämänsä yli 270 sivuisen kirjan kansien sisälle ja kertoa alastaan naisen äänellä. Tammi kuitenkin paljastaa, että syitä kirjan tekemiseen oli muitakin.
- Mielestäni näistä ilmiöistä olisi hyvä puhua ja ihmisten olisi hyvä tietää niistä, koska vankilaan ja rikokseen tiivistyy yhteiskunnallisia ilmiöitä, Tammi kiteyttää.
- Halusin avata kirjalla sitä näkymää, mitä olen nähnyt muillekin, Tammi lisää.
Vankilatyö ei kuitenkaan ollut Tammin ensimmäinen ammattihaave, vaan hän oli nuorempana haaveillut näyttelijän urasta. Tammi päätyi 90-luvulla opiskelemaan psykologiaa ja huomasi opiskeluidensa aikana ilmoituksen, jossa etsittiin ”reippaita nuoria miehiä” vanginvartijoiksi. Vaikka Tammi ei vastannutkaan kyseistä hakukriteeriä, se ei estänyt vankilatyöstä kiinnostunutta nuorta naista hakemaan kyseistä työpaikkaa.
- Sellaiset ”käyttäytymisen ongelmat” kiinnostivat työelämässä, Tammi kertoo.
- Ajattelin, että vankilassahan olisi aika jännää, koska siellä saattaa kohdata tietynlaista ”outoa ja poikkeuksellista käytöstä”. En tiennyt aiheesta sitä ennen mitään ja hain vain rohkeasti työpaikkaa, Tammi lisää.
Sukupuolella oli väliä
Siihen aikaan, kun Tammi aloitti vankilauransa, naisvanginvartijoita ei ollut miesvaltaisella alalla kuin muutama. Siksi hänen täytyi todistella työpätevyyttään, minkä vuoksi hän esimerkiksi mietti tarkkaan, miten meikkaisi, jotta hänet otettaisiin tosissaan. Tammen täytyi siis sopeutua vankilaympäristöön, jossa naisia pidettiin eriarvoisina.
- Se oli tyrmistyttävää, mitä naiset kohtasivat. Ja sitten, kun olin nuori ja kaksikymmentä, niin minut nähtiin vain nuorena tyttönä, Tammi muistelee.
Pian Tammi ja muut naistyöntekijät joutuivat seksistisen eriarvoisuuden ja seksuaalisen ahdistelun kohteiksi. Kyseistä kohtelua harjoittivat sekä miespuoliset kollegat että vangit. Tammi kuitenkin paljastaa, että kollegalta tullut ahdistelu oli pahempaa kuin vangilta, koska vankilassa lusiva mies ei kyennyt pahemmin muuhun kuin flirttaileviin silmäniskuihin ja pieniin ehdotteluihin. Kollega taas pääsi samaan kahvihuoneeseen ja työntekijän tekoihin oli vaikeampaa puuttua.
- Sen varmasti tunnistaa jokainen meistä. Jos on esimerkiksi asiakaspalvelutyössä ja asiakas on asiaton työntekijää kohtaan, hänelle on helpompi sanoa, että ”ole hyvä ja häivy". Mutta mitäs sitten, kun se onkin työkaverisi tai pahimmassa tapauksessa pomosi? Tammi pohtii.
Lukuisista valituksista huolimatta miesten epäasialliselle käytökselle ei koskaan tehty mitään, koska teot eivät täyttäneet virkavirheen merkkejä. Miten siis Tammi onnistui saamaan miehet lopettamaan törkeät käytöksensä ainakin häntä itseään kohtaan?
- Ensinnäkin siellä täytyi parkkiintua nahka. Piti päättää, että mitkä taistelut taistelet, ja että kenelle sanot todella tiukasti, että ”nyt irti” ja ”en kuuntele tällaista”, Tammi kertoo.
- Kyllä sitä piti kovettaa itsensä ja tavallaan piti lunastaa paikkansa. Ainahan sinua kokeiltiin, kun muut pohtivat, että ”saanko tämän tytön hämmästymään ja punastumaan" ynnä muuta, mutta vähitellen se sitten lopulta hellitti. Omalla käytökselläni ja tyylilläni osoitin sen, että haluan, että minua kohdellaan työkaverina, eikä minään muuna, Tammi lisää.
Myös naisvangit olivat joidenkin miestyöntekijöiden silmissä vain ”seksuaalisuuden ilmentymiä”, niin kuin Tammi kirjassaan kuvailee. Tammi kuitenkin korostaa, että vaikka vankilatyö tietyllä tavalla vaikuttaa omaan ihmis- ja maailmankatsomukseen, uskoo hän edelleen niin miesten kuin maailman hyvyyteen.
- Täytyy muistaa, että joukossa oli myös asiallisia miehiä, todella hyviä ammattilaisia ja arvostettavia työkavereita. Toki siellä oli niitä mätäpaiseita ja mielestäni maailma ei muutu, jos niistä ei voi kertoa ja puhua. On myönnettävä, että sellaista oli, mutta ne olivat kuitenkin yksittäistapauksia, Tammi painottaa.
- Toki inhottava puoli oli se, että järjestelmä salli yllättävän paljon sellaista huonoa käytöstä, eikä siihen puututtu. Nekin, jotka eivät ehkä hyväksyneet asiaa, eivät osanneet puuttua tilanteeseen ja ehkä se on tässä se ongelma. Minä sitten kuitenkin uskon niin, että on aina paras arvostella yksi ihminen kerrallaan, eikä koko sukupuolta tai ihmisryhmää kerralla. Jokainen meistä edustaa itse itseään ja tympeitä tyyppejä on matkalle mahtunut monenlaisia, Tammi lisää.
Naisvankien häpeä suurempaa kuin miesten?
Tammen kirjan yksi suurimmista teemoista on naiseuden eriarvoisuus vankilassa ja erityisesti naisvankien ymmärtäminen. Tammi on itse oppinut ymmärtämään syitä, miksi jotkut naiset ovat päätyneet rikoksen polulle. Esimerkiksi jotkut hänen tapaamistaan naisrikollisista ovat olleet lähisuhdeväkivallan uhreja niin kauan, että mielenterveyden heikkeneminen on johtanut väkivaltaisen kumppanin tappamiseen. Tammi ei silti väitä, että kyseisten naisvankien rikokset olisivat oikeutettuja.
Kirjassaan Tammi painottaa, että teon myötä moni nainen kokee häpeää teostaan, oli sen taustalla sitten mikä syy tahansa. Tammi nostaa kirjassaan esille lauseen, jonka hän on sanonut vuonna 2001 Markku Salmisen toimittamassa Vankeinhoidon perusteet -kirjassa.
”Vankeus on suurimmalle osalle naisvangeista kova elämänkriisi, jota sävyttää erityisesti häpeän tunne”.
Nyt Tammi perustelee, miksi hän kokee tänäkin päivänä, että häpeän tunne on yleisempää naisvankien kuin miesvankien kohdalla.
- Ihan varmasti vankiloissa on miehiä, joita hävettää oma teko ja rikos. Mutta jos katson isoa joukkoa, niin kyllä naisten joukossa se häpeä on paljon raskaampaa. Se tulee myös siitä, että yhteiskunnassa kuitenkin rikoksen tekeminen on normaalimpaa miehelle kuin naiselle. Kun nainen tekee rikoksen tai on päihdeongelmainen, hän rikkoo myös muutakin kuin lakia: hän rikkoo sitä ajatusta, millaiset naiset ovat, Tammi selittää.
- Hyvän naisen pitäisi mieluummin olla hyvä äiti, joka ei varmastikaan ole väkivaltainen, saati käytä päihteitä. Nainen on rikoksen tehtyään rikkonut niin monta asiaa, kun hän päätyy vankilaan, että siitä tulee hänelle sellainen tunne, että ”olen niin paljon huonompi kuin kaikki muut ja olen yhteiskunnan pohjasakkaa”, Tammi jatkaa.
Onko maailma muuttunut?
Vaikka Tammi onkin yksi monista naisista, jotka ovat kokeneet seksististä eriarvoisuutta ja seksuaalista ahdistelua, vankilan pomo korostaa, että ”luojan kiitos” 30 vuodessa asiat ja yhteiskunta ovat muuttuneet parempaan suuntaan. Tammi silti painottaa, että totta kai kehitettävää on vielä paljon.
- Olen sitä mieltä, että vankilaympäristö ja rikosseuraamusjärjestelmä ovat juuri tällaisia paikkoja, jossa sukupuolella on edelleen väliä. Ei ole ympäristöä, jossa kaikki olisi vielä neutraalia, Tammi sanoo.
- Sen takia tästä ilmiöstä pitää puhua, jotta se järjestelmä pysyy hereillä ja tarkistaa ajoittain, että ”onko tämä nykyaikainen tapa ajatella”, Tammi lisää.
Tammi paljastaa haastattelussa muun muassa, että mitä ilmiöitä jäi kirjassa mainitsematta. Koko haastattelun voit kuunnella artikkelin alusta tai täältä.
Voice.fi, Radio Nova ja Iskelmä ovat kaikki osa Bauer Mediaa.
Lue myös: Kotimainen uutuuselokuva niittää mainetta myös kansainvälisesti: "Kilpailu on kovaa"
Lue myös: Syksy on kotimaisen komedian juhlaa - katso Häät ennen hautajaisia -uutuuselokuvan hulvaton traileri