Kuva: Universal Pictures
Arvostelu: Oppenheimer on lähes viiden tähden arvoinen mestariteos, joka johdattaa atomipommin kehittelyn lisäksi syvälle ihmisyyteen
Jos elokuvien pohjimmainen tarkoitus on kertoa tarinaa, sekä herättää tunteita ja reflektointia, on tässä osuttu napakymppiin, kirjoittaa Voice.fi:n toimittaja Sanni Seppä.
Artikkeli sisältää juonipaljastuksia.
"Nyt minusta on tullu kuolema, maailmojen tuhoaja".
Ohjaaja Christopher Nolanin, 53, uusimpia ohjauksia odotetaan aina kuin kuuta nousevaa. Hän on menestyselokuvien The Dark Knigtin, Interstellarin ja Inceptionin takana, mutta tällä kertaa hän on sysännyt massiiviset toiminta- ja tieteiskikkailunsa sivummalle ja siirtynyt aivan uudelle maaperälle. Nolanin tuorein ohjaus Oppenheimer, on voimakas elämäkertaelokuva, joka onnistuu ylittämään isoimmatkin odotukset moninkertaisesti.
Elämäkertaelokuva kertoo fyysikko J. Robert Oppenheimerista (Cillian Murphy), atomipommin isästä. Hän johti ydinaseen kehitysprojektia keskellä ei mitään New Mexicon osavaltiossa Los Alamosissa toisen maailmansodan aikaan. Tutkimukset johtivat lopulta ydinaseen keksimiseen ja toisen maailmansodan päättymiseen Hiroshiman ja Nagasagin pommitusten myötä.
Elokuvassa liikutaan Nolanille tyypilliseen tapaan lomittain eri aikatasoissa ja ne on erotettu toisistaan värillisenä ja mustavalkoisena kuvituksena. Värillisissä kuvissa Oppenheimeria tentataan suljettujen ovien takan hänen uskollisuudestaan Yhdysvaltoja kohtaan, samalla leikaten väliin hänen tutkimustyötään ydinpommin parissa. Mustavalkoisena kuvana näytetään sen sijaan Yhdysvaltain atomienergiakomission puheenjohtaja Lewis Straussin (Robert Downey Jr.) matkaa kohti suurempaa valtaa ja oikeussalikäsittelyä, johon myös Oppenheimer vahvasti kytkeytyy.
(kuva: Universal Pictures)
Kolmetuntisesta elokuvasta kertoo jotain varmasti se, että allekirjoittanut poistui salista leffan jälkeen kirjaimellisesti sanattomana. En tainnut puhua ensimmäiseen viiteen minuuttiin sanaakaan. Elokuva kertoo toki ennen kaikkea Oppenheimerin tarinan, mutta välittää myös väkevän viestin siitä, miten maailmamme peruuttamattomasti muuttui astuessamme atomiaikaan. Pientä eksistentiaalista kriisiä oli siis havaittavissa.
Irlantilainen näyttelijä Cillian Murphy, 47, tekee Oscar-pystin arvoisen roolisuorituksen Oppenheimerin roolissa. Hän säväyttää nuorena, viileänä ja itsetietoisena fyysikkona, mutta saavuttaa myös vakuuttavasti sittemmin ydinaseen aiheuttamat tunnontuskat. Kun kehitystyö pommin parissa muuttuu käytännön hirmuteoksi, muuttuu innostus ja ylpeys nopeasti häpeäksi ja sisältä syöväksi huonoksi omatunnoksi. Lisäksi Oppenheimerin kommunistikytkökset horjuttavat valtaapitävien luottamusta huippufyysikkoon, joten päänsisäinen sekasorto on taattu. Murphyn lisäksi myös muu casting on vedetty napakymppiin. Emily Blunt vakuuttaa alkoholisoituneena, mutta vahvatahtoisena Kitty Oppenheimerina, Matt Damon ydinaseen rakentamista johtaneena kenraaliluutnantti Leslie Grovesina ja Robert Downey Jr. katkerana Lewis Straussina.
Koko kolme tuntia on täyttä tykitystä, eikä hengähdystaukoja juuri suoda. Nopea tempo ei kuitenkaan haittaa, päinvastoin. Jatkuvasti etenevä teos saa katsojan vain liimautumaan entistä enemmän penkkiinsä — milloin jännityksestä, milloin taas empatian ja järkytyksen sekaisista tunteista. Merkille pantavaa on myös se, ettei elokuva maalaa kenestäkään puhtaasti sankaria tai pahista. Ihmiset yrittävät lopulta tehdä parhaaksi näkemiään päätöksiä tilanteiden ja olosuhteiden sanelemien pakotteiden edessä, vaikka ne lopulta paljastuisivatkin vääriksi tai epäilyttäviksi. Jokainen meistä on epätäydellinen.
(kuva: Universal Pictures)
Näyttelijäntyön ja ponnekkaan käsikirjoituksen lisäksi kunniamaininnan ansaitsee elokuvan äänisuunnittelu ja musiikki. Elokuvan äänisuunnittelija Richard King ja Nolan ovat luoneet taitavan symbioosin elokuvan tunnetilojen ja äänimaailman välille. He ovat löytäneet juuri oikeat ahdistuksen todentamisen keinot. Joskus se on kaaosta, toisinaan taas hiljaisuus on voimakkainta. Ja voimakkaasta puheenollen — niin, se ydinkoe. Kun Trinity-peitenimellä kulkenut ydinkoe huipentuu, näyttää Nolan kyntensä tunnelmanluojana. Ja se pamaus, se tunkeutuu varmasti jokaisen katsojan luihin ja ytimiin.
Elokuvien pohjimmainen tarkoitus lienee tarinankerronnan lisäksi herättää tunteita ja reflektointia katsojassaan ja siinä tämä teos osuu kyllä napakymppiin. Kirsikkana kakun päällä oli elokuvan viimeinen kohtaus, joka onnistui vetämään ainakin minut tiukkaan henkiseen kuristusotteeseen. Tästä on paha pistää paremmaksi.
Lue myös: Arvostelu: Vesala ei anna kolmannella albumillaankaan toivottua mestariteosta
Lue myös: Arvostelu: Uutuuskomedia Skimbagirls on kuin Luokkakokous ilman naisvihaa
Lue myös: Arvostelu: Kikan tarina on surullinen, mutta Kikka!-elokuva yksi vuoden ehdottomasti parhaita
Voice.fi, Radio Nova, Iskelmä ja Podplay kuuluvat Bauer Mediaan.
