Kuva: AOP/Tomi Natri

Tommi Taurula kertoo ikävästä kohtauksestaan Salatuissa elämissä: "Näin siitä painajaisia"

17.05.2024 12:15 - Jasmin Mikkilä

Näyttelijä kokee suureksi kunniaksi sen, jos häntä kutsutaan Kari Taalasmaaksi.

Salatut elämät juhlisti vuoden alussa 25-vuotisjuhlavuottaan, koska sarjan ensimmäinen jakso esitettiin vuonna 1999. Jo ensimmäisistä jaksoista tutuksi tullut Tommi Taurula eli roolinimeltään Kari Taalasmaa on edelleen sarjassa mukana, vaikka vuosien varrella hän on ehtinyt olla sarjasta myös monta kertaa pois. Taurula kokee työnsä olevan mukavaa, ja hän nauttii työnsä tuomista vaihteluista.

- Tämä on mukavaa, suhteellisen leppoisaa hommaa. Olen tehnyt tätä niin paljon, ettei tarvitse hirveästi stressata. Työviikot on myös aina vähän erilaisia, ja en hirveänä diggaisi kahdeksasta neljään tyyppisestä työstä. Tässä työssä vaihtelevat aikataulut aika paljon, ja se on aina kivaa vaihtelua, Taurula kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

Kari Taalasmaalle on käynyt sarjassa monenlaisia käänteitä laidasta laitaan. Taurula kertoo pitävänsä todella paljon Karin autokorjaamokohtauksista, mutta yksi kohtaus on kuitenkin jäänyt ikävällä tavalla erityisesti mieleen. Näyttelijä muisteleekin yhtä mieleenpainuvinta kohtausta, josta hän kertoi nähneensä painajaisia. Kyseisessä kohtauksessa Kari strippaa kuvitteellisessa ravintola Moosessa.

- Siitä (kohtauksesta) näin painajaisia ennen ja myös sen kohtauksen jälkeen. Se stressasi mua ihan hemmetisti, kun Karin piti kännissä stripata Moosessa, jotta Linda tulisi pidättämään hänet. Se oli todella kiusallista heitellä vaatteita pois päältä tälläisen vanhan äijän.

"Se on vain minulle suuri kunnia, jos minua kutsutaan Kari Taalasmaaksi"

Taurula kertoo kuulleensa kaduilla kommentteja nuoremmilta ihmisiltä, jotka kutsuvat häntä Kariksi. Näyttelijä kuitenkin pitää tätä kivana asiana, ja se on hänen mielestään kivempaa kuin se, että häntä kutsuttaisiin omalla nimellä.

- Minua ei haittaa yhtään, että minua kutsutaan minun roolinimelläni. Se on oikeastaan kivempaa kuin se, jos minua kutsuttaisiin omalla nimelläni. Minua ei haittaa pätkääkään, vaikka omissa vaatteissani kuljenkin, jos minua kutsutaan Kari Taalasmaaksi. Se on minulle vain suuri kunnia. 

Taurula kuitenkin kertoo, että vaikka Karissa ja hänessä on jotain samaa, hän haluaa pitää Karin omassa kuplassaan ja oman elämänsä omassaan. Taurula kuvailee hahmoa rennoksi, mutta samaan aikaan myös impulsiiviseksi ihmiseksi.

Puheissa nousee myös esiin se, että Taurula viihtyy työpaikassaan hyvin ja jatkaa työtään mielellään niin pitkään kuin mahdollista.

- Kyllä minä voin tätä tehdä niin pitkään kuin tuotanto jatkuu, mukavahan täällä on olla. 

Näyttelijä uskoo sarjan suosion piilevän siinä, että sarja tulee viitenä päivänä viikossa samaan aikaan, jolloin sarjassa on tietynlainen jatkuvuus. Sarjassa on hänen mukaansa myös tiukkoja juonenkäänteitä, jotka herättävät katsojien mielenkiinnon.

- Tiukat juonenkäänteet ja saippuaoopperamaisuus, ja sarjassa on kuitenkin vähän kieli poskella meininkiä. Tavallaan se on semmoista aivojen huuhdontaa katsojille. 

Lue myös: Miten katsojat reagoivat Mariannan paluuseen Salattuihin elämiin? Näyttelijä Oona Kare vastaa

Lue myös: Oli vähällä, ettei Maija-Liisa Peuhua olisi nähty Ulla Taalasmaan roolissa: "Se oli ihan tippaa vaille"

Lue myös: Salatuissa elämissä 24 vuotta näytellyt Esko Kovero pohtii hahmonsa tulevaisuutta: "Pitää vähän miettiä"

Kilpailut

Uusimmat