Kuva: Petri Aho

Elisabeth Rehn lähestyi Popedaa yllättävällä pyynnöllä - bändi kieltäytyi

10.09.2024 20:15 - Reija Saarinen

Tällä viikolla Vain elämää -ohjelmassa vietetään Costello Hautamäen päivää.

Tulevana perjantaina nähtävässä Vain elämää -jaksossa vietetään Popedan kitaristina tutuksi tulleen Costello Hautamäen, 60, päivää. 

Päivän aikana Costello kertoo muun muassa Popedan villeistä vuosista sekä mieleenpainuvista kohtaamisista. Yksi niistä sijoittuu vuoteen 1994, jolloin Costello tapasi Elisabeth Rehnin.

Popeda julkaisi vuonna 1992 kappaleen, joka kantaa nimeä Kersantti Karoliina. Kappaleen kertosäkeessä lauletaan seuraava laini: "Kuulin Karoliinan lähteneen, jätti tänne vaikeroimaan kotipiiakseen. Syytän sua, Elisabeth Rehn, mun naiseni on kapiainen.”

Costellon mukaan Rehn oli monien muiden tapaan kuullut biisin ja piti sitä hyvänä vaalikampanjakappaleena. Hän oli tuolloin asettunut ehdolle presidentinvaaleissa.

– Olimme keikalla Karjaalla noihin aikoihin, ja ilmeisesti Elisabeth on kotoisin sieltä. Hän lähestyi orkesteria ja kysyi, saisiko hän Kersantti Karoliinan vaalikampanjabiisikseen, Costello kertoo.

Rehnillä oli kuitenkin vaatimus, johon bändi ei suostunut.

– Emme suostuneet, koska ehtona olisi ollut, että olisi laulettu: ”kiitän sua Elisabeth Rehn”. Ensinnäkään emme muuta tekstiä, koska joku pyytää niin tai käskee. Emme myöskään sekaannu vaalitilaisuuksiin tai politiikkaan millään tavalla. Elisabeth oli kuitenkin sinnikäs, ja hän ehdotti yhteistä esiintymistä.

– Hän ehdotti, että jos hän tulisi Karjaalla keikalle laulamaan kappaletta. Kyllä hän tuli lavalle laulamaan kertosäettä ja lähti pois. Sen koomin emme ole hänestä kuulleet, Costello muistelee.

Lue myös: Vain elämää -tähti saapui Satulinnaan omien eväiden kanssa - teki hämmentävän ruokavaliopaljastuksen

Kilpailut

Uusimmat