Oman sadon kasvattaminen parvekkeella tuo iloa ja tunnetta omavaraisuudesta.
Piilotettuja narsisseja on yhteensä melkein 4000 eri puolella Suomea.
Tällä viikolla vietetään valtakunnallista yrttiviikkoa.
Ensimmäinen kengurun alkio on saatu onnistuneesti tuotettua.
Saastuneita omenoita kannattaa torjua ahkerasti, jotta sienitauti ei pääse leviämään valtoimenaan.
Jotta tulisijan käyttöikä olisi mahdollisimman pitkä, vältä näitä kolmea tyypillistä virhettä tulisijojen käytössä.
Testistä selvisi, ettei se kallein tuote olekaan aina paras.
Suomessa tapauksia tiedetään muutamia.
Borrelioosin oireet ilmenevät usein vasta päiviä pureman jälkeen.
Borrelioosin oireet ilmenevät usein vasta päiviä pureman jälkeen.
Mikäli löydät lemmikiltäsi punkin, älä jää suotta aikailemaan sen poistamisessa.
Mikäli löydät lemmikiltäsi punkin, älä jää suotta aikailemaan sen poistamisessa.
Jos et vielä ole kokeillut kasvihuoneviljelyä, tässä viisi hyvää syytä aloittaa se vaikka jo tänä kesänä.
Nestemäisen meikkivoiteen lisäksi tarvitset irtopuuterin.
Pimiän puutarhassa kasvaa kurpitsojen lisäksi muun muassa chiliä ja lehtikaalia.
Puutarhan hoito vaikuttaa monen hyvinvointiin.