Kuva: Shutterstock

Suomi on ylittänyt keisarileikkauksissa eurooppalaisen suosituksen, kertoo THL

26.06.2024 18:15 - Aaro Heiskanen

Tulevina vuosina on odotettavissa sairaaloiden sulkemisia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n verkkosivuilla tänään julkaistussa tiedotteessa käydään läpi viime vuoden synnytystilastoja.

Keisarileikkaukseen synnytyksistä päätyi 20,1 prosenttia. Ennakkotietojen mukaan osuus on suurempi kuin koskaan vuonna 1987 alkaneen tilastoinnin mukaan.

Eurooppalainen suositus sektioiden osuudesta synnytyksissä on korkeintaan 15-20 prosenttia.

Keisarileikkausten määrä onkin ollut nousussa useamman vuoden. THL:n erityisasiantuntija Anna Heino näkee tälle useita syitä.

- Syitä tälle on varmasti monia, kuten synnyttäjien kasvanut keski-ikä ja sen myötä yleistyvät synnyttäjien perussairaudet. Lähtökohtaisesti sektiolle pitää Suomessa aina olla lääketieteelliset perusteet, mutta totta kai päätös synnytystavasta tulee aina tehdä yhdessä raskaana olevan kanssa keskustellen, Heino kertoo tiedotteessa.

Ensisynnyttäjät päätyvät uudelleensynnyttäjiä useammin keisarileikkaukseen. Vuoden 2023 ennakkotiedot kertovat, että hieman vajaa viidennes (24,7%) ensisynnytyksistä päätyy keisarileikkaukseen.

- Tiedämme, että jos ensimmäinen synnytys päätyy keisarileikkaukseen, on suurempi todennäköisyys, että myös seuraavat synnytykset päätyvät keisarileikkaukseen. Kasvava ensisynnyttäjien keisarileikkausosuus viittaakin siihen, että jatkossa voidaan odottaa, että keisarileikkausten osuus kaikista synnytyksistä nousee yhä, Heino kertoo.

Suunniteltujen sekä kiireellisten keisarileikkausten osuus kaikista synnytyksistä on noussut. Hätäkeisarileikkausten määrä on kuitenkin pysynyt suhteellisen vakaana.

Heinon mukaan tarkempaa tietoa keisarileikkausten syistä ei ole valtakunnallisesti saatavilla. Hän näkee sektioissa hyvät sekä huonot puolet.

- Sektioiden matala osuus ei ole itseisarvo, ja usein sektio turvaa synnyttäjän ja lapsen terveyden. Samalla sektio kuitenkin on terveydenhuollon resursseja vaativa iso toimenpide, josta toipuminen voi usein kestää pitkään, Heino mainitsee.

Syntyvyys laski vuonna 2023, nyt näkyvissä nousua

THL:n syntyneiden lasten rekisterin mukaan Suomessa syntyi vuonna 2023 yli 3 prosenttia vähemmän lapsia, kuin vuonna 2022.

Tämän vuoden ennakkotietojen mukaan elävänä syntyneiden lasten määrä on kuitenkin kasvanut. Tämän vuoden tammi-toukokuussa määrä kasvoi 2,6 prosenttia.

Lapsista 35,6 prosenttia syntyi Uudellamaalla HUS:n sairaaloissa. Valtaosassa sairaaloita synnytysten määrä kuitenkin väheni.

STM:n vuonna 2015 asettama raja synnytystoiminnalle on tuhat synnytystä. Seitsemän sairaalaa alitti tämän luvun, joten synnytysosastojen sulkuja on tiedossa.

- Kevään 2024 aikana on tehty päätös Kemin ja Lohjan sairaaloiden sulkemisesta, joten on oletettavaa, että synnytyssairaaloiden määrä pienenee lähivuosina, Heino toteaa tiedotteessa.

Suomessa oli viime vuonna 23 synnytyssairaalaa.

Lue myös: Saitko THL:ltä tällaisen tekstiviestin? Kyseessä huijaus

Lue myös: Missä päin Suomea alkoholia kuluu eniten? THL:n raportti kertoo eroista alueiden välillä

Lue myös: Hellepäivissä piilee terveysriski - THL kertoo, miten suojaat itsesi kuumuudelta

Lähde: THL

Kilpailut

Uusimmat