Kuva: Björgvin Hilmarsson

Viime vuoden myydyimmät kirjat julkaistiin - yksi oli selkeä myyntikuningatar

30.01.2025 13:45 - Reija Saarinen

Kuluttajamyynti kirjakaupoissa pysyi viime vuoden tasolla.

Kirjakauppaliitto ja Suomen Kustannusyhdistys julkistivat ennakkotilastot vuoden 2024 yleisen kirjallisuuden kirjamyynnistä. Tietojen mukaan kustantajien euromääräinen myynti kasvoi 0,6 prosenttia ja kuluttajamyynti pysyi viime vuoden tasolla. 

Merkittävin myynnin kasvu kirjakaupoissa tapahtui ulkomaisissa teoksissa. Vuonna 2024 kirjakaupoista myydyistä kirjoista jo joka neljäs oli ulkomainen.

- Erityisesti englanninkielisten kirjojen kysyntä on kasvanut merkittävästi viime vuosina, ja tähän kysyntään kirjakaupat ovat vastanneet. Yhä useampi haluaa lukea kirjan alkuperäiskielellä. Virikkeitä lukemiseen haetaan muun muassa booktokista ja sosiaalisen median vaikuttajilta. Sama ilmiö näkyy myös muissa Keski-Euroopan maissa. Ilahduttavasti englanninkieliset kirjat ovat tuoneet kirjakauppoihin nimenomaan nuoria ja nimenomaan painettujen kirjojen pariin, kertoo Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Laura Karlsson tiedotteessa.

Myyntikuningattaresi nousi toista vuotta putkeen Satu Rämö. Rämön dekkari Rakel oli ainoa, joka nousi yli 100 000 kappaleen myyntiin ja ylsi samalla kolmen myydyimmän kirjan joukkoon kaikissa formaateissa. Rämö hallitsi myyntilistaa muutoinkin, sillä kymmenen myydyimmän kirjan joukossa oli peräti neljä Rämön kirjaa. 

Painettujen kirjojen ykkönen oli Kirsi Kunnas 100 -juhlavuoden julkaisu Haitulan taikahattu, jota jaettiin kirjalahjana koululaisille. Äänikirjoissa kärkeen nousi Kati Pukin ja Tomi Långstedtin teos Vankina Thaimaassa.

Suomen vuoden 2024 myydyimpien kirjojen top 10 -listan näet alta:

1. Rämö, Satu Rakel WSOY 119 300
2. Pukki, Kati & Långstedt, Tomi Vankina Thaimaassa WSOY 76 600
3. Forssén Ehrlin, Carl-Johan Kani joka tahtoi nukahtaa Otava 71 400
4. Rämö, Satu Jakob WSOY 66 400
5. Rämö, Satu Rósa & Björk WSOY 64 100
6. Kunnas, Kirsi et al Haitulan taikahattu WSOY 61 400
7. Rämö, Satu Hildur WSOY 61 300
8. Hoover, Colleen Se päättyy meihin WSOY 53 300
9. Mustonen, Enni Kartanonrouva Otava 50 100
10. Da Costa, Mélissa Kaikki taivaan sini Tammi 48 200

Lue myös: Vääränlainen kirjailija? Satu Rämö kirjoitti Suomen suosituimman kirjasarjan, mutta yhtä kommenttia hän kuulee yhä

Lue myös: Nämä kirjat jäivät mieleen menneen vuoden aikana - ota lukuvinkit talteen

Lähde: Kirjakauppaliitto

Kilpailut

Uusimmat