"Pelkäsin äitiäni kuin ruttoa" - suomalaisnaiset muistelevat lapsena kokemaansa väkivaltaa
Pelkään onko minusta vanhemmaksi
"Sain äitipuoleltani tukkapöllyä ja toisinaan hän nosti minua hiuksista. Hän paiskoi minua seiniin, nipisteli, löi, potki, uhkaili ja huusi. Jos tein vahingossa tai ajattelemattomasti jotain tyhjää, jouduin olemaan pakkasella pihalla, enkä saanut tulla sisään. Isäni ei koskaan satuttanut minua. Joskus hän huusi, mutta pyysi myös jälkeenpäin anteeksi.
En kanna kaunaa asiasta, mutta on siitä jäänyt jälkensä. Emme ole ottaneet näitä puheeksi, eikä niin tule koskaan tapahtumaan. Näemme ja soittelemme joka kuukausi. Minulla on lievä paniikkihäiriö. Olen ajoittain erittäin ahdistunut. Minulla on ollut masennusta lapsena ja aikuisena, enkä ole ihan sinut itseni kanssa. Saatan joskus raivostua tai suuttua tuttavilleni herkästi. Edelleen pelkään äitipuoltani ja minua pelottaa kertoa hänelle asioista, vaikka olen jo omillani.
Minua kiusattiin koulussa. Se oli vanhempieni mielestä omaa syytäni. Kiusaaminen on varmasti vaikuttanut mielenterveyteeni. En osaa avautua asioistani, enkä kertoa, jos joku asia painaa tai ahdistaa. En usko, että tuttujani tai kavereitani edes kiinnostaa. En halua itkeä tai näyttää tunteitani, koska lapsena sain aina huutoa, jos itkin vaikka kouluasioista kysellessä. Äitipuoleni lakkasi kohtelemasta minua väkivaltaisesti, kun olin noin 14-15-vuotias. En halua olla yksin, mutta pelkään tai ahdistun usein suunnattomasti uusista tilanteista ja uusien ihmisten tapaamisesta.
Joskus minulla on masentuneena itsetuhoisia ajatuksia. Minulla ei ole omia lapsia. Olen työskennellyt lapsien kanssa ja olen yhden taaperon täti. En ikinä antaisi omien lapsieni kokea samaa. En satuttaisi, pelottelisi tai uhkailisi. En myöskään huutaisi, jos ei olisi aivan pakko. Tykkään lapsista, mutta pelkään onko minusta vanhemmaksi, kun voimavarat eivät aina riitä oman kodinkaan kunnossapitoon. Saatan joskus hermostua, ja jos hermot ovat kireällä, puran sitä huutamalla ja olemalla töykeä ja kovakourainen eläimilleni, jota kadun suunnattomasti jälkeenpäin, mutta ei tehtyä saa tekemättömäksi."
Nainen 25 v.
Psykologi: "Lapsi suojelee huonojakin vanhempia"
Sosiaalipsykologi Janne Viljamaa on kirjoittanut kirjan Hirveä häpeä (Atena). Hän korostaa, että vanhemman tehtävä on rakastaa ja hoitaa lasta.
- Aikuinen, joka toimii väärin ja koskee lasta pahalla tavalla, jättää lapseen häpeän, Viljamaa huomauttaa.
Hän sanoo, että lapselle on taakka tulla kouluun silmä mustana.
- Se on karmea perhesalaisuus, jota pitää piilotella. Lapsen pitäisi suunnata psyykkinen energia kasvamiseen ja leikkimiseen, ei stressiin. Silloin asiatkaan eivät pysy mielessä, hän toteaa.
Viljamaa painottaa, että lapsi usein luulee, että syy on hänessä, kun häntä lyödään.
- Lapsilla on tapana puolustaa huonojakin vanhempia ja kaunistella asioita, asiantuntija sanoo.
Hän painottaa, että väkivallan kierre voi jatkua sukupolvesta toiseen.
- Kun oma isä on lyönyt, saattaa poika lyödä koulun pihalla pienempiä lapsia. Tunne on järkeä nopeampi, Viljamaa selventää.
Sosiaalipsykologi kuitenkin iloitsee siitä, että edistystä on jo tapahtunut ja sukupolvieroja on syntynyt.
- Suurille ikäluokille opetettiin, että he saavat näkyä, mutta eivät kuulua. Nykynuoret on yleisesti kasvaneet siihen, että he saavat sekä näkyä että kuulua. Se muuttaa itsetuntoa paljon, Viljamaa sanoo.
Lue myös: Ethän ikinä parjaa lasta: Henkisen väkivallan seuraukset ovat järisyttävät
Jatka lukemista
