Hyvää oloa säteilevä Satu Silvo, 54, paljastaa: "En ole käynyt vuosiin vaa'alla"
Leijonanluonteella varustettu näyttelijä ja ravintolayrittäjä Satu Silvo antaa piu paut muoteille, johon häntä on yritetty mahduttaa.
Sä oot sellainen voimanainen.
Tuo lause tulee näyttelijä Satu Silvolle, 54, vastaan usein arjessa. Luonteen vahvuus teroittuu hänen mielestään esiin tilanteissa, joissa epäillään, vastustetaan ja yritetään lokeroida. Sitä tapahtuu Silvon mukaan meille kaikille elämän eri tilanteissa. Yleensä, kun ihminen tekee jotain, mitä ei ole ennen tehty.
Silvo sai vastaansa aikamoisen ihmettelyiden tulvan, kun perusti vuonna 1999 Helsingin Hakaniemeen Silvoplee-nimisen luomukasvisravintolan.
- Ammatti-ihmiset sanoivat silloin, että tuon paikan maksimi-ikä on kolme vuotta. Ennuste oli, että ensin tulevat katastrofivuodet ja sitten se konkurssivuosi. Silvoplee on ollut nyt 17 vuotta olemassa, kertoo näyttelijä Iskelmän haastattelussa.
- Sehän oli aika vahva muotti, kun yritettiin sanoa, ettei näyttelijä voi pitää ravintolaa. Tämä myytti on murrettu. Taistelu asian kanssa oli hyvä, mutta ei helppo.
Silvo lisää, ettei olisi mitenkään voinut pärjätä ravintolansa kanssa, jos ei olisi ollut huippuammattilaisten ympäröimä.
Äskettäin ilmestyneeseen Satu Silvo & Silvoplee -teokseen on kerätty Silvon terveysfilosofiaa ja vinkkejä elämän matkalta, sekä ravintolan ylistettyjä reseptejä. Ravintolalla menee tällä hetkellä hyvin, ja Silvo voi olla ylpeä perustaja.
Hänen äänestään huokuu arvostus omaa henkilökuntaa. Satu kertoo, että ilman omien työntekijöiden kekseliäisyyttä moni herkullinen resepti olisi jäänyt syntymättä.
- Meiltä on pyydetty Silvopleen reseptejä pitkään. Oli suhteellisen iso projekti kerätä ne kirjaksi. Keittiöpäällikkömme Simo sanoi, että jos keräsimme kaikki reseptit kirjaksi, niin se olisi puhelinluettelon paksuinen. Meillä on joka päivä 30 ruokalajia pöydässä ja uusia keksitään ja kehitetään koko ajan, sanoo näyttelijä.
"Uhkana oli, että sairastun vakavasti"
Säteilevää Silvoa katsoessa on vaikea käsittää, että näyttelijä kärsi pitkään vatsavaivoista ja puri kivusta hammasta teatterilavalla. Hän löysi 20 vuoden tulehduskierteen jälkeen avun raakaravinnosta.
- Olen ollut Marjatta Svennevigin ajoilta lähtien 1980-luvulta elävän ravinnon kanssa tekemisissä. Hoidin hänen ravintolansa Greenwayn ruoalla itseäni kuntoon. Sen jälkeen kun voin paremmin, tutustuin Zucchini-nimiseen kasvisravintolaan, jossa oli lämpimiä ruokia. Siellä oli ihanaa luomuviiniä, kahviä, teetä. Näiden kahden yhdistämisestä syntyi Silvopleen alkuperäisajatus.
Silvo virnistää ja huudahtaa, että täytyyhän ihmisen saada viiniä, jos haluaa, sekä niitä ihania herkutteluhetkiä. Mutta sen ei tarvitse olla prosessoitua ruokaa ja valkoista sokeria, vaan jotain luonnonmukaisempaa - mikä hellii kehoa.
Vatsan nipistykset ja kivut olivat osa Silvon elämää pitkään. Hän valmistui 80-luvulla teatterikoulusta ja meni kaupunginteatteriin töihin, jolloin oli pakko saada tulehduskierre loppumaan.
- Lääkkeet auttoivat vain oireisin. Luojan kiitos tapasin Paula Heinosen, joka tiedenaisena ja ravitsemusasiantuntijana pystyi kertomaan, mitä kehossani tapahtuu.
Heinonen oli yksi niistä ihmisistä, jotka sysäsivät Silvoa tämän henkilökohtaisella paranemismatkalla. Näyttelijä sanoo, ettei olisi varmastikaan kiinnostunut terveydestä, jos ei olisi voinut todella heikosti.
- Leijonan luonteella ja näyttelijänä ollaan isolla pensselillä liikenteessä, asioihin heittäydytään sata lasissa. En todellakaan olisi kiinnostunut terveysasioista, jos en olisi kokenut niin isoa pahoinvointia ja kipuja. Jatkuvat antibioottikuurit aiheuttivat erilaisia tulehduksia kehossa ja siitä taas seurasi sairauksia. Uhkana oli, että sairastun vakavasti, sanoo näyttelijä.
"Polvi vaati tekoniveltä - hypin laukka-askeleita lavalla"
- Se oli suurin tekijä - näyttelijä kun ei voi olla pois näyttämöltä, joten me emme voi sairastaa. Voimme saada lääkäriltä kolmen päivän sairastustodistuksen, mutta en ole koskaan sellaista ottanut vastaan, jos ei ole ollut ihan pakko. Yhden kerran lääkäri sanoi, ettei enää ota vastuuta, kun minulla oli joku tulehdus kurkussa tai keuhkoissa ja hän kielsi silloin suoraan, että tänään et voi mennä näyttämölle.
Satu Silvo kertoo esimerkin kuinka taitavasti koulutettu näyttelijä voi suggestoida itsensä rooliin.
- Näyttelijä myöskin omaksuu sellaisen kummallisen valheen, ettei roolihenkilöllä ole sitä sairautta, mikä siviilihenkilöllä on. Olet kehollasi niin mukana roolityössä. Kun aloin tehdä Kuka pelkää Virginia Woolfia? -näytelmän Marthaa, polveni oli niin huonossa kunnossa, että saman vuoden toukokuussa siihen tuli tekonivel. Näytelmän ensi-ilta oli tammi-helmikuun vaihteessa. Koska polveni oli heikossa tilassa, ehdotin ohjaajalle, josko Martha-hahmolla voisi olla varalta kävelykeppi lavalla, kertoo nainen.
Ohjaaja ei suostunut tähän. Silvo otti siis personal trainerin, jonka kunto-ohjelman avulla hän vahvisti polvea tukevia lihaksia parhaansa mukaan.
- Tein sellaisia yllättäen laukka-askeleita lavalla, mikä ei olisi tullut kuuloonkaan omassa elämässä. Kukaan ei olisi voinut kuvitella, että tuo nainen ei oikeassa elämässä kävele sataa metriä pidemmälle. Minulla oli kolme-neljä esitystä viikossa ja kroppa oli ihan krampissa. Kävin esitysputken jälkeen osteopaatilla, joka tasapainotti kehoni ja taas selvisin seuraavan viikon esityksistä kunniallisesti.
Näyttelijän työ on opettanut rikkomaan muotteja
Satu Silvo on viettänyt elämästään 40 vuotta lavalla. Hän on näytellyt lapsesta asti. Rooleihin paneutuminen on opettanut näkemään kaikkialla olevia muotteja, joihin ihmistä yritetään sulauttaa.
- Ihana ajatus olla vähän kapinallinen. Tunnistan omassa elämässäni niitä muotteja, joihin minua on haluttu laittaa, liittyivät ne sitten ikään, ulkonäköön, naiseuteen tai äitiyteen. Näyttelijän työ suo minulle sen etuoikeuden, että saan purkaa noita muotteja ja mennä mitä kummallisemman roolihenkilön housuihin. Joudun puolustamaan aina hahmojani, vaikka olen esittänyt hirviönaisia, kuten Lady Macbethia tai Lumikuningatarta, tai Kuka pelkää Virginia Woolfia? -näytelmän Marthaa, joka oli alkoholisti. Yritän ymmärtää esittämieni hahmojen omia totuuksia ja miksi he toimivat, kuten toimivat, toteaa nainen.
- Mutta mites sitten elämässä - se onkin hyvä haaste.
Silvo miettii hetken muotteja, joihin häntä on yritetty elämänsä aikana laittaa.
- En ole kokenut koskaan omakseni kauniin naisen muottia. Näen itseni enemmän näyttelijänä, joka tutkii monimuotoisesti ihmiselämää, eikä vain sitä, miltä näytän jossain roolissa. Tuskin kukaan ammattinäyttelijä niin edes ajattelee, sanoo nainen.
- Äitiyden muotti on yksi sellainen myös. Pystymme tyttäreni kanssa todella avoimesti laskemaan leikkiä toisistamme ja rikkomaan äidin ja tyttären rajoja. Sitten kun haluan tuoda jonkun asian esille äidin roolissa, lähetän hänelle aina viestin, jossa lukee "terveisin äiti." Jolloin haluan korostaa sitä äidin rooliani tilanteessa ja aiheuttaa hänelle tiettyä painetta asiaan liittyen, Satu nauraa.
Hän on luennoinut ihmisille paljon hyvinvoinnista ja vuorovaikutustaidoista.
- Paras muottien murskaaja on, että opit tunnistamaan, mitkä ovat sinun tarpeesi, toiveesi ja tunteesi. Opit kuuntelemisen taidon jatkuvan ratkaisemisen sijaan. Usein riittää, kun tulee kuulluksi - ja jokainen löytää itse omat ratkaisunsa, hän kertoo.
- Yksi iso viisaus vuorovaikutuksessa on se, ettei kukaan voi nähdä toisen pään sisään. Pitää itse kertoa, mitä omassa mielessä liikkuu, ei kannata luulla tai olettaa, vaan kuunnella. On myös hyvä tehdä auttavia kysymyksiä kun ei ymmärrä, ja kertoa itse mahdollisimman tarkasti, mitä ajattelee, niin toisen ei tarvitse arvailla, sanoo Satu.
- Jokainen on rakastettava siinä hetkessä, kun hänet tapaa, vaikka ei hyväksyisi ihmisen tapaa toimia. Kallion kulmilla tapaa aina vähän huonossa kunnossa olevia kavereita, mutta he voivat olla siinä hetkessä rakastettavia.
"Olen etsinyt kivuttoman tavan treenata"
Jos Silvo koetteli aikaisemmin fyysisiä rajojaan, nykyään hän suhtautuu omaan kehoonsa lempeämmin. Nainen toteaa hymyillen, että elämä on tässä ja nyt - siitä nautitaan.
- En ole käynyt vaa'alla vuosiin, tunnen vaatteistani, että onko tullut kiloja lisää tai ei. Se on yhdentekevää. On tärkeää, että suolisto, aivot ja koko kroppa toimii. Viisikymppisen naisen kannattaa myös miettiä, miten voisi liikkua kivuttomasti. Mikä olisi se tapa treenata, kun ei voi juosta hulluna tai vetää polkupyörällä täysillä. Olen ratkaissut asian sillä, että ajan sähköpyörällä, kertoo näyttelijä.
- Joku taksikuski sanoi kerran minulle, että ei! Kyllä sitä tavallisella pyörällä pitää ajaa. Mietin, että miksi, jos ajan 30 kilometriä kivuttomasti joka päivä, niin eikö se muka ole hyvä? Keneltä minun pitäisi kysyä lupa? Juuri taas niitä muotteja! Pyörääkin pitäisi ajaa verenmaku suussa.
54-vuotias tähti kokee hyväksi muokata omia odotuksia, joita ihminen asettaa itselleen.
- On hyvä särkeä sitä muottia, että mitä olin ennen. Jos miettii vaan, että hitsi kun olin ennen hyvä pelaamaan pesäpalloa ja lentopalloa ja juoksin Cooperissa suunnilleen 3000 km mennen tullen. Kasvoin metsässä, uin ja sukelsin altaan päästä päähän monta kertaa. Hyppäsin korkeutta yli oman pituuteni. Enää tee sellaisia urheilusuorituksia, enkä edes pyri siihen, maalailee Silvo.
Kun vanha vaiva alkoi polvessa oikuttelemaan, Silvon uimaharrastus jäi hetkeksi siihen. Kunnes hän keksi, että voisikin vielä uida snorkkelin kanssa kroolaten.
- Silloin jalkojen liike on erilainen, eikä uinti käy polvien päälle samalla tavalla. Jatkoin lajia. Joka kerta, kun olen matkoilla, minulla on snorkkelit ja räpylät mukana, ja vedän päivässä sen puoli tuntia tai tunnin merellä uiden. Se on mahtavaa! Silvo hehkuttaa, ja jatkaa.
- Vaihtoehtoja on!
Myötätunto auttaa uimahallin raivomummojen kanssa
Kun keho on tehnyt rajat, kekseliäisyys on auttanut Silvoa löytämään uuden, kivan tavan nauttia liikunnasta. Mielikuvitus on auttanut myös pääjumeissa, kun ikävät ajatukset ovat junnanneet pääkopassa iltaisin ja vieneet unen mennessään.
- Haluan vain katsoa elämänvalinnoissa rehellisesti asioita silmiin. Koen, että ihmisen totuus muuttuu vuosien varrella. Olen joskus jäänyt jumiin jonkun asiaan ja ollut vihainen ja pettynyt. En ole halunnut pitää sellaisia tunteita yllä ja viedä menneisyyden haamuja elämään, jossa elän nyt, kertoo näyttelijä.
Mielenhallinnan opettelu on vapauttanut Sadun elämässä enemmän tilaa hyville ja nautinnollisille asioille. Myötätunnon opettelun myötä vesijuoksemiseenkin on tullut uusi ulottuvuus.
- Vesijuoksu tuntui aikoinaan jo ajatuksenakin hölmöltä hommalta, mutta otin sen haasteena. Onneksi otin. Kun mietin, miten saisin sen tunnin kulumaan, aloin lähettämään myötätuntoisia ajatuksia. Hengitin hyviä asioita sisään jokaisella hengityksen vedolla. Laitoin hyviä ajatuksia ystäville, työkavereille ja niille altaalla oleville raivomummoille, jotka voivat pahastua melkein mistä tahansa, virnistää Silvo leikkisästi.
- Keksin koko ajan tällaisia juttuja, jotka auttavat pieneen minuuteeni. Kyllähän ihminen joutuu kohtaamaan omat pimeät puolensa, miten saat niistä niskalenkin ja voimavaraksi muutettua. Se ei estä elämästä nauttimista.
Lue myös: Ilona: 14 vuoden takainen lasketteluonnettomuus tuntuu yhä Satu Silvon arjessa
